Mainos
Mainos

Koiran kuolema lennolla kuohuttaa – lentoyhtiö ottaa "täyden vastuun"

Ranskanbulldoggi kuoli Yhdysvaltain välisellä lennolla, kun se käskettiin laittamaan lennon ajaksi matkatavaralokeroon.

Yhdysvaltalainen lentoyhtiö United Airlines pyytää anteeksi maanantaina sattunutta tapausta, joka johti koiran kuolemaan Houstonin ja New Yorkin välisellä lennolla, kertoo muiden muassa BBC.

Lentoyhtiön mukaan se ottaa tapauksesta "täyden vastuun". Lentoyhtiö on saanut kyseenalaista julkisuutta kuluneen vuoden aikana muun muassa valoon poistettuaan toiminnallaan 94-vuotiaan isoäidin bisnesluokasta ahtaampaan turistiluokkaan.

Koira oli lennolla omistajansa kanssa, mutta lentoemäntä käski sijoittaa kuljetuslaukussa matkaa tehneen koiran suljetulle matkatavarahyllylle.

Lentoemännän mukaan hän ei tiennyt, että koira oli laukussa. Sen sijaan silminnäkijän mukaan koiranomistaja itsepäisesti toisteli, että koira on laukussa, kertoo BBC.

Mediatietojen mukaan omistaja kuitenkin myöntyi lopulta lentoemännän vedottua turvallisuusriskeihin.

– Koira oli kuollut lennon lopussa. Nainen itki keskellä lentokoneen käytävää, koiranomistajan takana istunut matkustaja Maggie Gremminger kuvailee tilannetta.

Lento Houstonista New Yorkiin kesti runsaat kolme tuntia.

Vaikka matkatavarahylly ei ole ilmatiivis, niin hapen puute on voinut aiheuttaa koiran kuoleman, yhdysvaltalaismediat arvioivat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme