Mainos
Mainos

Kolme tiibetiläismunkkia 12 vuodeksi vankeuteen

Kiina on tuominnut tiibetiläismunkkeja pitkiin vankeusrangaistuksiin hengellisen johtajansa Dalai-laman valokuvien hallussapidosta.

Kiina on tuominnut kolme tiibetiläismunkkia 12 vuodeksi vankeuteen Tiibetin lipun maalaamisesta ja tiibetiläisten hengellisen johtajan Dalai-laman valokuvien hallussapidosta. Asiasta kertovat ihmisoikeusryhmät.
Tuomitut Choedar Dargye, Gedun Thogphel ja Jampa Choephel olivat tiettävästi vastuullisessa asemassa Khanmarin luostarissa, Tiibetin autonomiseen alueeseen rajoittuvassa Sichuanin maakunnassa. Kaksi muuta munkkia odottaa tuomiota.

Monet tiibetiläiset pitävät Dalai-laman kuvia yksityisesti esillä. Uskonnonvapautta käsittelevän Yhdysvaltain ulkoministeriön vuosiraportin mukaan hallussapito on lisääntymässä. Raportissa lainattujen Kiinan hallituksen virkamiesten mukaan kuvien hallussapito tai esittäminen ei ole kiellettyä, kunhan niitä ei käytetä Tiibetin itsenäisyyspyrkimysten edistämiseen.

Kiina miehitti Tiibetin vuonna 1951. Vuonna 1959 Dalai-lama ja tuhannet kannattajat pakenivat maasta kiinalaishallintoon kohdistuneen kapinayrityksen jälkeen. Dalai-lama on sen jälkeen asunut Intiassa. Kiina syyttää säännöllisin väliajoin 68-vuotista hengellistä johtajaa "separatistiksi" ja tuomitsee hänen tapaamisensa maailman johtajien kanssa.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme