Mainos
Mainos

Kolumbian taistelut jatkuvat

Kolumbian kapinalliset ovat jatkaneet taistelua hallituksen joukkoja vastaan. Äärivasemmistolainen Farc-sissijärjestö käynnisti viikonloppuna maanlaajuisen hyökkäysaallon ja iski ainakin 24 kaupunkiin.

Hallituksen laskujen mukaan torstain jälkeen käydyissä taisteluissa on saanut surmansa noin 200 kapinallista ja 48 sotilasta. Myös kapinalliset antoivat myöhään eilen ensimmäisiä lukuja tappiosta: omien sanojensa mukaan he ovat surmanneet 68 turvallisuusjoukkojen jäsentä ja menettäneet 32 omaa miestään viimeisen kahden vuorokauden aikana. Lukuihin ei sisältynyt niitä 78:aa sotilasta ja kapinallista, jotka menettivät henkensä torstaina käydyissä taisteluissa.

Viime päivien aikana kapinalliset ovat räjäyttäneet pankkeja, siltoja ja öljyputkia, katkaisseet valtateitä sekä hyökänneet poliisivoimien kasarmeihin. Farc-sissit ovat myös ilmoittaneet suunnittelevansa suurhyökkäystä maan pääkaupungin Bogotan keskustaan.

Riippumattomia arvioita uhrien määrästä ei ollut tänään saatavilla. Kolumbian sisällissota on jatkunut jo kymmenen vuotta ja vaatinut arviolta 35 000 kuolonuhria. Hallituksen mukaan viikonloppuna alkanut hyökkäysaalto on "sissien suurin ja kaoottisin hyökkäys neljäänkymmeneen vuoteen."

Osapuolten on määrä aloittaa rauhanneuvottelut reilun viikon kuluttua. Hallitus on vaatinut Farcia suostumaan tulitaukoon neuvottelujen ajaksi, mutta sissit ovat ilmoittaneet jatkavansa hyökkäyksiään.
(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme