Mainos
Mainos

Komentaja: Brittijoukot vetäytymässä Irakista

Kenraaliluutnantti Nick Houghton korostaa, että vetäytyminen puolentoista vuoden sisällä on mahdollista vain, jos Irakiin syntyy kunnollinen hallitus ja maan turvallisuustilanne ei enää heikkene.

Britannia aikoo vetää lähes kaikki joukkonsa Irakista kesään 2008 mennessä, sanoo kenraaliluutnantti Nick Houghton Daily Telegraph -lehden haastattelussa. Houghtonin mukaan ensimmäisten brittisotilaiden on tarkoitus lähteä Irakista lähiviikkoina.

- Kaksi vuotta kestävällä vetäytymisellä on mahdollista välttää se, ettei tehtävämme Irakissa venyisi liian pitkäksi. Siinä ajassa meidän on myös mahdollista vahvistaa Irakin omia turvallisuusjoukkoja, Houghton sanoo.

Hänen mukaansa asteittaisen vetäytymisen tulisi alkaa nopeasti, jotta irakilaiset saavat selvän merkin siitä, ettei briteillä ole aikomusta jäädä maahan pysyvästi.

Houghton korostaa haastattelussa, että vetäytymisen aikataulu on mahdollinen vain, jos Irakiin syntyy kunnollinen hallitus ja jos maan turvallisuustilanne ei enää heikkene.

Yhdysvaltain armeija kiisti sunnuntaina tiedot, joiden mukaan sekä Yhdysvallat että Britannia olisivat vetämässä joukkojaan Irakista ensi vuoden kevääseen mennessä. Armeijan mukaan vetäytymiselle ei ole laadittu minkäänlaista aikataulua.

Irakissa on tällä hetkellä noin noin 8000 brittisotilasta.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme