Mainos

Kommentti: Onko suitsutus uudesta vahvasta ja yhtenäisestä EU:sta sittenkin pelkkää höpöhöpöä?

Unionin lukuisiin haasteisiin on toistaiseksi saatu vain vähän kouriintuntuvia vastauksia eikä parempaa ole välttämättä luvassa, kirjoittaa MTV:n Saksan-kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.

Turha uhkuminen ja puhkuminen on aina ollut EU-eliitin helmasynti. Huippukokousten vesitettyjä päätöksiä on kehuttu estottomasti, mutta niiden toteuttaminen on liian usein jäänyt puolitiehen.

Kun isoissa asioissa ei ole päästy eteenpäin, Brysselissä on keskitytty lillukanvarsiin. Juuri tähän tavalliset eurooppalaiset ovat turhautuneet ja juuri tätä turhautumista EU-vastaiset oikeistopopulistit ovat käyttäneet hyväkseen.

Kuluneen kevään aikana on saatu lupaavia merkkejä unionin syöksykierteen pysähtymisestä. Lupaavin niistä oli Ranskan presidentinvaalien tulos. EU:n nimeen väkevästi vannova Emmanuel Macron sai maanvyörymävoiton. Nimenomaan hän on luvannut uutta alkua sekä Ranskalle että Euroopalle.

Macronin, ranskalaisten ja myös eurooppalaisten kuherruskuukausi näyttää kuitenkin päättyvän odotettua nopeammin. Muutama kuukausi Elysee-palatsissa on tehnyt tehtävänsä. Macronin sanotaan muuttuneen etäiseksi ja arrogantiksi. Isot asiat etenevät hitaasti, jos yleensä etenevät. Hiipuvat kannatusluvut puhuvat puolestaan.

Koko Eurooppa on laskenut sen varaan, että Saksan syyskuisten vaalien jälkeen Berliinin ja Pariisin akseli lähtee vyöryttämään uudistuksia ja ratkaisemaan ongelmia isolla vaihteella. Vuolaasti suitsutettu ”uusi alku” voi kuitenkin osoittautua haihatteluksi, jos Macronin kompurointi Ranskassa jatkuu. Silloin erityisesti euroon liittyvien solmujen aukaiseminen vaikeutuu ratkaisevasti.

Myös kaikki muut haasteet ja ongelmat, joihin on luvattu vastata ja jotka on tarkoitus ratkaista, ovat kaikkea muuta kuin lupaavassa asennossa. Ohessa yltiöskeptinen pika-arvio muutamista.

Brexit

Tilanne: Brysselissä ja EU-pääkaupungeissa korostetaan kilvan, että suhtautuminen brittien eropäätökseen on tiivistänyt unioniin jäävien rivejä. Repivimmät väännöt ovat kuitenkin vielä edessä.

Repivin niistä koskee tietysti rahaa. EU vaatii briteiltä noin 80 miljardin euron erokuittausta. Lontoo puhuu 40 miljardista. Joka tapauksessa EU-budjettiin tulee vaje, joka pitää kattaa.

Ennuste: Britit eivät taivu. Etelä- ja Itä-Eurooppaa vaatii Saksalta lisää rahaa. Berliini torjuu vaatimukset. Brexit-neuvottelu menee EU:n sisäiseksi riitelyksi. Kaikki kärsivät, kun britit lähtevät unionista ovet paukkuen.

Pakolaiset

Tilanne: Pakolaissopimus Turkin kanssa loi illuusion, että ongelma on pääosin ratkaistu. Italiaan tulee kuitenkin tänäkin vuonna Välimeren yli ennätysmäärä turvapaikanhakijoita Pohjois-Afrikasta.

Turkin ja Saksan välit ovat kiristyneet äärimmilleen. Ankaran hallitus on silti pitänyt kiinni solmitusta pakolaissopimuksesta, koska se tarvitsee EU:n lupaamat miljardit.

Ennuste: Italiaan kohdistuva paine kasvaa ylivoimaiseksi. Pakolaiset yritetään sijoittaa kiintiöperiaatteella eri puolille Euroopaa. Yritys kilpistyy, koska Itä-Euroopan maat eivät taivu. Myös Ranska haraa vastaan, koska Macron pelkää oikeistopopulistien uutta nousua. EU-vastaiset oikeistopopulistit saavat Italiassa maanvyörymävoiton. Yhä autoritäärisemmiksi muuttuvien Itä-Euroopan maiden ja muun EU:n kuilu syvenee. Saksa epäonnistuu lähes miljoonan maahanmuuttajan kotiuttamisessa. Oikeistopopulistien kannatus lähtee nousuun.

Venäjä

Tilanne: Presidentti Vladimir Putin ei ole Ukrainan kriisissä eikä muissakaan kiistakysymyksissä osoittanut mitään taipumisen merkkejä kaikista pakotteista huolimatta. Laihojen tulosten vuoksi monissa EU-maissa on jo pohdittu avoimesti, pitäisikö pakotelinjaa lieventää.

Yhdysvaltain kongressin asettamat uudet pakotteet, jotka vaikuttavat erityisesti Nord Stream 2 –kaasuputken rakentamiseen, sekoittavat pakkaa entisestään. Ei vähiten siksi, että osa EU-maista vastustaa putkea.

Ennuste: Moskova jatkaa vaalihakkerointiaan EU-maissa rikkoakseen pakoterintamaa. Mahtimaat Ranska ja Saksa ajautuvat tukkanuottasille Itävallan ja Italian kanssa, koska ne haluaisivat elvyttää suhteita Venäjään. Saksassa oppositioon joutuvat sosiaalidemokraatit tukevat muiden liennytysyrityksiä. Myös Suomi joutuu harkitsemaan linjaansa. Venäjä-kysymystä käytetään yhä enemmän kiristyskeinona muussa EU-päätöksenteossa.

EU-eliitti uhkuu ja puhkuu Brexitistä, pakolaisista ja Venäjästä tietysti jotain aivan päinvastaista. Toivoa hyvästä Brexit-sopimuksesta, tehokkaista pakolaispäätöksistä ja euroalueen uudistamisesta halutaan pitää yllä hampaat irvessä.

Yritän vilpittömästi uskoa, ettei toivo ole turha ja että puheet vahvemmasta ja yhtenäisemmästä EU:sta on sittenkin otettava vakavasti. Yrittäkää te muut myös.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot