Mainos
Mainos

Kommentti: Orban on EU:n mutapainissa niskan päällä

Unkarin pääministeri saa huseerata turvapaikanhakijoiden kanssa miten haluaa. Asiaan ei puututa kunnolla, koska jäsenmaiden EU-myönteinen eliitti pelkää oman asemansa puolesta.

Muutamat hassut Unkariin pakolaisia pakenevat saksalaiset eivät vielä muuta mitään. Se on selvää. Balaton-järven Orban-faneja ei kuitenkaan myöskään pidä väheksyä.

Pakolaispolitiikka on EU:n kasvavien ongelmien kova ydin. Paljon kovempi ja keskeisempi kuin mitä EU-päättäjät haluavat myöntää.

Myös Italian poliittisessa kaaoksessa turvapaikanhakijoilla on iso rooli. Italialaiset ovat joutuneet katselemaan Välimeren yli tulevaa hallitsematonta pakolaisvirtaa jo pitkälti yli kymmenen vuotta. Brysselin komissiolta ja muilta EU-mailta ei juuri ole herunut apua.

Vuoden 2015 pakolaiskriisi siirsi katseet Välimereltä Balkanin reitille. Italian ahdinko, jota ei koskaan edes kunnolla tunnustettu, jäi toisarvoiseksi.

Silloin keskityttiin EU:n avainpelurin Saksan ja sen naapurimaiden myllerrykseen. Kun se hellitti, pakolaisvirta Pohjois-Afrikasta Etelä-Italiaan voimistui uudestaan.

Suurin kriisi oli kuitenkin ohi. Brysselin komissiolla ja muilla jäsenmailla oli taas muuta mietittävää. Venepakolaiset jätettiin ylivelkaantuneen ja talousvaikeuksien kanssa jo vuosia kamppailleen Italian huoleksi. Kreikkaa on kohdeltu täsmälleen samalla tavalla.

Pakolaiskriisi ja siihen liittyvä EU:n välinpitämättömyys on kasvattanut helppoja ja samalla vääriä ratkaisuja tarjoavien populistien kannatusta Italiassa. Vielä enemmän kuin euroalueen kulukuri ja yleinen talousahdinko.

Unkarin Viktor Orban on EU-vastaisten ja puolirasististen ryhmittymien esikuva niin Italiassa kuin myös muissa EU-maissa. Orbanilla ei ole pakolaisia riesanaan ja talouskin on ilman euroa ainakin päällisin puolin hyvin reilassa.

Ja mikä tärkeintä, Budapestin ”pahan pojan” kannatus pysyy korkeana vuodesta toiseen.

Balaton-järven saksalaiset ovat merkki siitä, että orbanilaisuutta kannatetaan myös muissa EU-maissa. Eivätkä kannattajat ole kiilusilmäisiä rasisteja tai EU:n ja euron vastustajia. Ei sinne päinkään.

Juuri näitä kannattajia EU-pääkaupungeissa pelätään ja juuri heidän ansiostaan Orbanin annetaan öykkäröidä vapaasti.

Rohkenen ennustaa, että Saksan, Ranskan, Hollannin, Italian ja varmasti myös Suomen EU-vastaiset voimat suorastaan odottavat, että komissio lähtee höykkyyttämään Orbanin johtamaa Unkaria, joka haistattaa pitkät sananvapaudelle, pakolaiskiintiöille ja pehmeälle ulkomaalaispolitiikalle.

Miksi näin? Siksi, että höykkyytys panisi vääjäämättä vaalikarjan liikkeelle kohti niitä puolueita, jotka tarjoavat orbanilaisia ratkaisuja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme