Mainos
Mainos

Komorien armeija otti kapinallissaaren hallintaan

Intian valtameressä sijaitsevan Komorien saarivaltion hallitus kertoo vallanneensa takaisin Anjouanin kapinallissaaren pääkaupungin sekä lentokentän aamulla alkaneessa hyökkäyksessä. Operaatioon osallistuu myös Afrikan unionin joukkoja.

Hyökkäys saarelle alkoi aamuvarhaisella. Komorien joukkojen lisäksi siihen osallistui myös tansanialaisia ja sudanilaisia sotilaita. Pian hyökkäyksen alkamisen jälkeen armeija ilmoitti vallanneensa saaren pääkaupungin Mutsamudun ja lentokentän. Kapinalliskomentajien kerrottiin lähteneen pakosalle.

Hyökkääjien pyrkimyksenä oli saada kiinni kapinallisjohtaja Muhammad Bacar. Bacar valittiin viime vuonna Anjouanin saaren presidentiksi, mutta Komorien hallitus piti vaaleja vilpillisinä eikä Afrikan unioni tunnustanut niiden tulosta. Tämän jälkeen Bacar ilmoitti saaren irrottautuvan liittovaltiosta.

Jokaisella liittovaltioon kuuluvasta kolmesta saaresta on oma presidenttinsä. Bacar valittiin ensimmäistä kertaa Anjouanin saaren johtajaksi vuonna 2002.

Komorit itsenäistyi Ranskan alaisuudesta vuonna 1975. Tämän jälkeen saarivaltiossa on ollut 19 vallankaappausta ja kaappausyritystä.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme