Mainos
Mainos

Kongon demokraattisessa tasavallassa on puhjennut uusi ebolaepidemia

Kongon demokraattisessa tasavallassa Keski-Afrikassa on jälleen puhjennut ebolaepidemia, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO. Epidemia on tappanut kolme ihmistä 22. huhtikuuta jälkeen.

Edellinen epidemia Kongon demokraattisessa tasavallassa puhkesi vuonna 2014 ja se tappoi 49 ihmistä.

Afrikan ebolaepidemian takia julistettiin vuonna 2014 kansainvälinen hätätila, joka päättyi runsas vuosi sitten. Pahiten verenvuotokuumetta aiheuttava sairaus koetteli Länsi-Afrikan maita Guineaa, Liberiaa ja Sierra Leonea. Ebolaan kuoli epidemian aikana toistakymmentätuhatta ihmistä.

Ebolaa vastaan on kehitetty rokotetta, josta on valmiina prototyyppi. Jos rokotteen viimeistely sujuu toivotusti, se voidaan WHO:n mukaan saada jakeluun vuonna 2018. Tämä edellyttää, että hyväksymisprosessi etenee nopeasti. 

Testeissä rokotettiin vuonna 2015 Afrikan Guineassa liki 6 000 ihmistä. Heistä yksikään ei ole saanut ebolaviruksen tartuntaa. Verrokkiryhmässä, jolle rokotetta ei annettu, 23 ihmistä sai testiaikana ebolan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi viime vuonna, että maa on kehittänyt ebolarokotteen.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme