Mainos
Mainos

Kongossa yhä levotonta

Presidentinvaalien tuloksesta syntyneet erimielisyydet jatkuvat Kongossa. Diplomaatteja turvaan tulituksen tieltä.

EU-joukkoja vahvistettiin Kongon pääkaupungissa, kun aseelliset yhteenotot jatkuivat tänään jo kolmatta päivää. Levottomuudet saivat alkunsa sen jälkeen kun viranomaiset olivat julkistaneet presidentinvaalien tulokset.

Euroopan unionin sotilaita kutsuttiin naapurimaa Gabonista vahvistamaan Kinshasassa olevia joukkoja, kertoi operaation varakomentaja Henning Bess. Hänen mukaansa joukot valmistautuvat levottomuuksien pitkittymiseen.

Presidentti Joseph Kabilan ja hänen vastaehdokkaansa Jean-Pierre Bemban tukijat ottivat yhteen samalla alueella, jolla kansainväliset joukot pelastivat eilen loukkoon jääneitä diplomaatteja. Silminnäkijöiden mukaan kaupunginosasta kuului tulitusta ja kaduilla liikkui armeijan panssarivaunu.

YK-lähteet kertoivat, että Kabilan ja Bemban kannattajat sopivat taisteluiden lopettamisesta. Osapuolet sitoutuivat vetäytymään asemistaan Kinshasan keskustassa ja jatkamaan neuvotteluita.

- Odotamme nyt, ovatko he tosissaan vai eivät, sanoi YK:n edustaja Kinshasassa.

Kabila ja Bemba selvisivät molemmat presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Kongon demokraattisessa tasavallassa on sekä YK:n että EU:n rauhanturvaajia. Gabonista kutsuttiin tiistaina vahvistukseksi noin 260 saksalaista, ranskalaista, portugalilaista ja ruotsalaista sotilasta sekä kaksi taisteluhelikopteria.

Kongossa oli ennestään tuhatkunta EU:n sotilasta ja yli 17 000 YK:n rauhanturvaajaa.

(MTV-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme