Mainos
Mainos

Konservatiivit voitokkaita Tshekin senaatin vaaleissa

Pääministeri Vaclav Klausin keskustaoikeistolainen ODS -puolue keräsi suurimman kannatuksen eilen Tshekin tasavallassa järjestettyjen senaatin vaalien ensimmäisellä kierroksella. ODS -puolue keräsi 36,5 prosenttia äänistä. Oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit joutuivat tyytymään 20,3 prosentin äänisaaliiseen.

Kesäkuun alahuoneen vaaleissa sosiaalidemokraattien kannatus oli kuusi prosenttiyksikköä suurempi. Senaatin paikkajako ei kuitenkaan ole vielä selvä, sillä ainoastaan kolme ODS:n ehdokasta voitti paikan suoraan ensimmäisellä kierroksella. Muut puolueen 76 ehdokasta joutuvat kilpailemaan paikastaan toisella äänestyskierroksella, joka järjestettäneen ensi perjantaina ja lauantaina.

Edustajat Tshekin senaattiin valitaan englantilaistyylisellä henkilövaalilla. Äänestysvilkkaus jäi ennätyksellisen alhaiseksi. Koko maan äänestysprosentti oli ainoastaan 35.

Puolueensa menestykseen tyytyväinen pääministeri Vaclav Klaus yritti vähätellä alhaisen äänestysvilkkauden merkitystä. Hänen mukaansa tshekkikansalaiset haluavat ennen muuta vakaita oloja.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme