Mainos
Mainos

Koreoiden rauhanneuvottelut käyntiin

Etelä-Korean mukaan Koreoiden välisten rauhanneuvottelujen ensimmäinen päivä sujui Genevessä rakentavasti. Neuvotteluihin osallistuvat Koreoiden lisäksi Yhdysvallat ja Kiina.

- Neuvottelut olivat rakentavat ja ilmapiiri hyvä, sanoi Etelä-Korean valtuuskunnan edustaja.
Hän piti hyvin tärkeänä sitä, että Pohjois-Korea näyttää nyt hyväksyneen periaatteessa kahdenvälisen vuoropuhelun eteläisen naapurinsa kanssa. Hän piti myös mahdollisena, että nyt käytävät neljän osapuolen neuvottelut saattavat johtaa suoriin kahdenvälisiin neuvotteluihin Koreoiden välillä.

Neljän vallan neuvottelut ovat ensimmäinen virallinen neuvotteluyhteys Koreoiden välillä vuonna 1953 päättyneen Korean sodan jälkeen. Koreat ovat yhä teknisesti sotatilassa, ja neuvottelujen tarkoitus onkin saada aikaan rauhansopimus niiden välille.

Järjestäytyneen rauhanprosessin käynnistyminen on herättänyt optimismia, mutta kukaan ei kuitenkaan odota nopeita tuloksia neuvotteluista. Asiantuntijoiden mukaan kädenvääntö saattaa kestää kuukausia ja jopa vuosia.
(STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme