Mainos
Mainos

Korruptiosta 15 vuotta vankeutta pankinjohtajalle Kiinassa

Pekingiläinen tuomioistuin tuomitsi tänään korkean entisen pankinjohtajan 15 vuodeksi vankeuteen korruptiosta, kertoi virallinen uutistoimisto Xinhua. Kiinan kuudenneksi suurinta liikepankkia hallinneen Zhu Xiaohuan todettiin ottaneen vastaan puolen miljardin euron arvosta lahjuksia ja hyväksyneen ongelmalainoja.

Zhu on tähän mennessä korkein korruptiosta oikeuteen joutunut talousvaikuttaja Kiinassa. Muita korkeita johtajia on aiemmin teloitettu korruptiosta. Zhun kohdalla lieventäväksi asianhaaraksi katsottiin uutistoimiston mukaan kuitenkin, että hän paljasti viranomaisille korruptiota koskevia yksityiskohtia, joita nämä eivät tienneet.

Elokuussa alkanut oikeudenkäynti on osa Kiinan johdon kampanjasta korruption kitkemiseksi, ja se pidetään ennen kommunistisen puolueen tärkeää marraskuista puoluekokousta.

Zhu kiisti oikeudenkäynnin aikana syyllisyytensä lahjusten ottoon ja sanoi muistinsa kärsineen liiasta työnteosta.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme