Mainos
Mainos

Köyhyys lisääntyy edelleen Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa on tilastoitu vuodessa 1,3 miljoonaa uutta köyhyysrajan alapuolella elävää. Ilman sairausvakuutusta on myös yhä useampi.

New York

Köyhyydessä elävien amerikkalaisten määrä on Yhdysvaltain tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan jälleen lisääntynyt. Tilaston mukaan köyhiä oli viime vuonna edellisvuoteen verrattuna 1,3 miljoonaa enemmän, eli noin 35,8 miljoonaa. Tämä on 12,5 prosenttia väestöstä.

Erityisen dramaattista köyhyyden lisääntyminen on ollut lasten keskuudessa. Lähes 13 miljoonaa alle 18-vuotiasta lasta eli viime vuonna köyhyydessä. Osuus on 17,6 prosenttia kaikista amerikkalaislapsista. Luku on kasvanut edellisvuodesta reilun prosenttiyksikön.

Myös ilman sairausvakuutusta elävien määrä on kasvanut. Lähes 45 miljoonalla amerikkalaisella eli 15,6 prosentilla väestöstä ei viime vuonna ollut sairausvakuutusta. Edellisenä vuonna heitä oli 43,5 miljoonaa eli 15,2 prosenttia.

Köyhyydessä ja ilman sairausvakuutusta elävien amerikkalaisten määrä on lisääntynyt kolmena vuotena peräkkäin. Tilastokeskuksen köyhyysraja on määritelty perhekoon mukaan. Yksittäisen ihmisen raja oli viime vuonna 9 393 dollaria (7 747 euroa), kun nelihenkisen perheen raja oli 18 810 dollaria (15 515 euroa) vuodessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme