Mainos

Kreikan uudesta lainapaketista yritetään päättää jälleen– Orpo tänään Brysseliin

Kreikan uudesta lainaerästä yritetään päättää vihdoin tänään.

Euromaiden valtiovarainministerit yrittivät löytää yhteisymmärrystä Kreikan lainaohjelman etenemisestä viimeksi kolme viikkoa sitten.

Euromaat ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat olleet eri linjoilla siitä, kuinka kattavia velkahelpotuksia euromaiden pitäisi luvata Kreikalle.

IMF pitää Kreikan lainataakkaa kestämättömänä ilman uusia päätöksiä velkahelpotuksista.

Myös Kreikka on puskenut läpi vaatimusta siitä, että velkahelpotuksia selkiytettäisiin jo nyt eikä vasta vuoden päästä, jolloin maan kolmas lainaohjelma päättyy.

Kreikan valtiovarainministerillä Efkleidis Tsakalotosilla on kuitenkin hyvin vähän neuvotteluvaraa, koska maa tarvitsee uuden lainaerän ensi kuussa erääntyvää seitsemän miljardin euron takaisinmaksua varten.

IMF lämpenemässä?

Euromaiden ja IMF:n sopua on viime päivinä pidetty mahdollisena.

Reutersin mukaan IMF:n Christine Lagarde on kertonut rahaston olevan valmis osallistumaan lainaohjelmaan, koska Kreikka on toteuttanut hyvin siltä vaadittuja uudistuksia ja leikkauksia. IMF ei kuitenkaan olisi valmis käyttämään rahaa ennen kuin euromaat selventävät velkahelpotuksiaan.

Euromaat sopivat jo vuosi sitten teknisistä velkahelpotuksista, jotka ovat laskeneet Kreikan rahoituskustannuksia. Maat eivät ole valmiita antamaan velkoja anteeksi.

EU-päämiehet saattavat vielä löytää lainariidan edestään juhannuksen huippukokouksessa. AFP:n mukaan Kreikan pääministeri Alexis Tsipras on uhannut vaatia lainahelpotuksia tarvittaessa kollegoiltaan ensi viikolla Brysselissä.

Huippukokouksen asialista on jo kyllästetty brexitillä, tulevaisuuspohdinnoilla ja muun muassa puolustusyhteistyöllä, joten Kreikkaa ei listalle enää kaivattaisi.

Tänäisessä kokouksessa Luxemburgissa Suomea edustaa valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.