Mainos
Mainos

Kreikan vaalivoittaja luovutti: En pysty muodostamaan hallitusta

Kreikan parlamenttivaalit voittaneen Uusi demokratia -puolueen johtaja Antonis Samaras kertoo, että on epäonnistunut koalitiohallituksen muodostamisessa.

Samaras sanoo antaneensa mandaatin eli luvan hallituksen muodostamiseen takaisin Kreikan presidentille Karolos Papouliasille.

– Yritimme kaikkemme. Se oli mahdotonta. Annoin mandaatin takaisin, Samaras sanoi.

Samarasin konservatiivinen oikeistopuolue otti vaalivoiton Kreikan eilisissä parlamenttivaaleissa. Samaras totesi siis hallituksen muodostamisen mahdottomaksi lähes saman tien. Hänellä oli kolme päivää aikaa muodostaa hallitus.

Mandaatti hallituksen muodostamiseen siirtyy nyt vasemmistokoalitiolle ja äärivasemmistolaiselle Syriza-puolueelle. Papoulias tapaa puolueen johtajan Alexis Tsiprasin huomenna aamupäivällä, presidentin kansliasta kerrotaan.

Syriza suhtautuu erittäin kriittisesti EU:hun ja Kreikan saamiin tukipaketteihin sekä niiden vastineeksi vaadittuihin säästötoimiin.

Uusintavaalit tulossa?

Uutistoimisto AFP:n mukaan vaaleissa toiseksi tullut Syriza ja pieni Demokraattinen vasemmisto -puolue antoivat Samarasille rukkaset. Kansallismielinen Itsenäiset Kreikkalaiset -puolue ja kommunistinen puolue kieltäytyivät edes tapaamasta Samarasia.

Uusi demokratia -puolueen kanssa aiemmin hallituskoalitiossa ollut, vaaleissa kolmanneksi tullut sosialistinen Pasok-puolue olisi ollut valmis hallitukseen, mutta ainoastaan vasemmistopuolueiden kanssa.

Syriza-puolueen johtaja Alexis Tsipras on sanonut, että tavoittelee vasemmistokoalitiota, joka hylkäisi Kreikan tukipaketin vastineeksi vaaditut "barbaariset" toimet. Vasemmistopuolueiden näkemyksissä on kuitenkin isoja eroja ja erimielisyyksiä.

AFP:n mukaan uusintavaalit näyttävätkin nyt todennäköisemmiltä kuin riittävän laajan hallitusrintaman löytyminen.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme