Mainos
Mainos

Kreikka ratifioi EU:n perustuslain

Kreikasta tuli kuudes unionin jäsenmaa, joka on hyväksynyt EU:n perustuslain.

Kreikan parlamentti on ratifioinut EU:n perustuslain. Laki hyväksyttiin suurella enemmistöllä, äänin 268-17.

Perustuslain puolesta äänestivät sekä hallitseva konservatiivipuolue että oppositiossa olevat sosialistit. Yhteensä 15 kansanedustajaa pidättäytyi äänestyksestä.

Kreikasta tuli kuudes unionin jäsenmaa, joka on hyväksynyt perustuslain. Tätä ennen perustuslain ovat hyväksyneet parlamentit Liettuassa, Unkarissa, Sloveniassa ja Italiassa. Espanja on ainoa tähän mennessä perustuslaista kansanäänestyksen järjestänyt EU-maa.

Espanjassa laki sai vankan kannatuksen toisin kuin Ranskassa, missä mielipidekyselyjen mukaan valtaosa äänestäjistä aikoo äänestää perustuslakia vastaan. Ranskassa äänestys pidetään 29. toukokuuta.

Ranskan äänestystuloksella on merkitystä koko unionin kannalta, sillä perustuslain voimaanastuminen edellyttää kaikkien EU-maiden hyväksyntää. Suomessa perustuslain hyväksymisestä päättää eduskunta.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme