Mainos
Mainos

"Kreikkaan syntynyt kaksi erillistä maailmaa"

Kreikkalaiset linnoittautuivat illalla televisioidensa ääreen seuraamaan, kuinka pääministeri George Papandreoun johtamalla hallitukselle käy. Yksi lähetystä herkeämättä katsoneista oli Spartan kaupungissa perheensä kanssa asuva Anneli Lehto.

– Äänestyksen tulos ei tuntunut oikein miltään, sillä se oli niin odotettavissa, Lehto kuvaa tunnelmiaan.

Ennen luottamuksen antanutta äänestystä pääministeri Papandreou puhui pitkään parlamentille. Puheensa lopuksi pääministeri toivoi laajan koalitiohallituksen synnyttämistä maahan.

Anneli Lehto ei usko laajaan hallituspohjaan, sillä oppositio vaatii maahan edelleen pikaisia vaaleja. Papandreoun sanat eivät muutenkaan vakuuttaneet.

– Puheessa hehkuteltiin sitä, mitä kaikkea tämän kahden vuoden aikana ollaan saatu aikaan. Samalla unohdettiin, missä tilassa tämä maa on. Papandreou on hyvä puhuja, mutta puhe oli pitkälti asioiden pyörittelyä. Sellainen vaikutelma jäi, ettei tässä päästy taaskaan eteenpäin, Lehto jatkaa.

Poliitikkojen etu kansan edelle

Lehdon mukaan kreikkalaisten tunnelmat ovat tällä hetkellä hyvin apaattiset: kukaan ei ole kiinnostunut mistään, eikä toivonkipinää ole näkyvissä. Kreikkalaiset eivät luota poliitikkoihinsa, koska samat ihmiset ovat olleet vallassa niin pitkään.

– Esimerkiksi Papandreoun suku on johtanut PASOK-puoluetta vuosikausia. Kun nämä samat ihmiset olleet mukana jo ongelmia aiheuttaneessa korruptoituneessa järjestelmässä, on todellinen kysymysmerkki, kuinka he pystyisivät vetämään Kreikan ylös tästä jamasta.

Lehdon mielestä Kreikkaan on syntynyt kaksi erillistä maailmaa.

– Poliitikot eivät enää tiedä, mitä kansalle tapahtuu ja miten kansa kokee tämän nykytilanteen. Usein puolueen edut menevät maan ja kansan edelle.

Lehdon mukaan maan taloustilannetta kuvaa hyvin se, ettei hänen lastensa koululla ole ollut varaa tarjota oppilaille koulukirjoja koko lukuvuonna.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme