Mainos
Mainos

Kreikkalaisterroristi tunnusti osallisuutensa murhiin

Kreikkalaisen terroristijärjestön, Marraskuun 17. päivän liikkeen, jäsen on tunnustanut osallisuutensa viiteen murhaan, kertoi Kreikan poliisi tänään.

Viiden murhatun joukossa oli myös yhdysvaltalainen sotilasattasea William Nordeen, joka murhattiin vuonna 1988.

Poliisi ilmoitti uutistoimisto ANA:n mukaan myös pidättäneensä liikkeen toisen perustajajäsenen, Nikos Papanastasioun, 50, Llionissa Ateenan lähellä.

Viisi murhaa tunnustanut 42-vuotias mies pidätettiin torstaina osana Kreikan poliisin kesäkuussa alkanutta suuroperaatiota terroristijärjestöä vastaan.

Jo 13 järjestön jäseneksi epäiltyä on pidätetty, heidän joukossaan liikkeen perustajana pidetty Alexandros Yotopoulos, 50, joka on kiistänyt rikosepäilyt.

Marraskuun 17. päivän liikkeen sanotaan olevan 23 murhan ja useiden muiden terrori-iskujen takana. Ryhmä otti nimensä vuoden 1973 marraskuussa puhjenneesta opiskelijamellakasta. Ryhmä on toiminut jo yli 25 vuotta, mutta ensimmäiset ryhmän jäsenet saatiin kiinni vasta tämän vuoden kesäkuussa.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme