Mainos

Krusifiksi tappoi miehen paavin pyhimysjuhlassa

Paavi Johannes Paavali II:n kunniaksi tehty krusifiksi on tappanut miehen Italiassa Cevon vuoristokylässä.

Keskiviikkoisen tapauksen vuoksi kylän juhlat paavin sunnuntaisen pyhimykseksi julistamisen kunniaksi on peruttu.

Kylässä oli jo aloitettu sunnuntain juhlistaminen, kun kolmekymmentä metriä korkea krusifiksi alkoi kaatua. Suurin osa ihmisistä pääsi alta pois. Kaksikymppinen mies ei kuitenkaan ehtinyt, sillä hänellä oli italialaismedian mukaan liikuntavamma.

Krusifiksi oli ollut kylän merkittävä nähtävyys jo vuosien ajan. Alun perin se oli tehty kunnioittamaan paavin vuoden 1998 vierailua Brescian kaupunkiin. Krusifiksin suunnittelijan leski kertoo, että risti symboloi suojelusta.

Corriere della Sera -lehden mukaan onnettomuudessa kuollut mies asui kadulla, joka oli nimetty niin ikään sunnuntaina pyhimykseksi julistettavan Johannes XXIII:n mukaan.

Nykyinen paavi Franciscus julistaa Vatikaanissa sunnuntaina kaksi edesmennyttä paavia pyhimyksiksi. Pyhimykseksi julistamiseksi vaaditaan yleensä kaksi todistettua ihmettä.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot