Mainos
Mainos

Kuljetuskone syöksyi kaupunkiin Siperiassa

Venäjän ilmavoimien kuljetuskone syöksyi lauantaina asuinalueelle Irkutskin kaupungissa Siperiassa, ja alustavien tietojen mukaan turmassa kuoli mahdollisesti yli sata ihmistä.

Antonov An-124 -tyyppisessä koneessa oli lastina kaksi hävittäjää. Kone törmäsi viranomaisten mukaan nelikerroksiseen taloon, jossa oli viitisenkymmentä asuntoa. Talo tuhoutui täysin, ja kaksi muuta taloa romahti osittain.

Venäjän hätätilaministeriön tietojen mukaan onnettomuuskoneessa oli 23 ihmistä, jotka kuolivat kaikki maahansyöksyssä. Toisten tietojen mukaan koneessa olisi ollut 46 ihmistä.

Lisäksi tuhoutuneiden asuintalojen raunioissa on ilmeisesti suuri määrä uhreja. Onnettomuutta tutkivan komission lähteistä kerrottiin illalla, että kuolleita on mahdollisesti toistasataa ja loukkaantuneita saman verran.

Uhreja löytyy yhä lisää

Iltaan mennessä uhreja oli löydetty raunioista yli 20. Sairaalaan vietiin toistakymmentä ihmistä, joukossa seitsemän palovammoja saanutta lasta.

Turman syy ei ollut heti selvillä, mutta uutistoimisto Itar-Tassin mukaan kaksi koneen neljästä moottorista oli ilmeisesti sammunut noin 70 metrin korkeudessa heti lähdön jälkeen.
Kone räjähti törmäyksessä ja syttyi palamaan. Tulipalo raivosi turman jälkeen myös tuhoutuneen kerrostalon lähellä sijaitsevassa orpokodissa, jonka asukit oli kuitenkin ehditty kuljettaa turvaan.

Presidentti Boris Jeltsin muodosti erityiskomission tutkimaan onnettomuutta, joka kuuluu Venäjän ilmailuhistorian pahimpiin. Jeltsin lähetti myös pääministeri Viktor Tshernomyrdinin Irkutskiin.

Antonov An-124 on maailman suurin sotilaskuljetuskone. Kone pystyy kuljettamaan mm. hävittäjiä ja panssarivaunuja. Turmakone oli viemässä kahta hävittäjää Vladivostokin kautta Vietnamiin.

Irkutskissa on sattunut kaksi pahaa lentoturmaa neljän vuoden kuluessa. Tammikuussa 1994 kaikkiaan 125 ihmistä kuoli, kun Tupolev Tu-154 -kone syöksyi maahan lauantaisen onnettomuuspaikan läheisyydessä.
(STT-DPA-Reuters)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme