Mainos
Mainos

Kuljetusliitot vaativat uutta Estonia-tutkintaa

Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden liitto ITF vaatii, että autolautta Estonian onnettomuutta koskeva selvitys on tehtävä osittain tai kokonaan uudelleen. Vaatimus toimitetaan Suomen, Ruotsin ja Viron pääministereille todennäköisesti ensi viikolla. Vaatimukseen yhtyy myös alan pohjoismainen liitto NTF.

Taustalla on brittiläisen konsulttiyrityksen kansainvälisen tutkintakomission loppuraportista tekemä arviointi, joka esiteltiin viime marraskuussa. Konsulttiyritys Corlett, Burnett & Partnersin arvion mukaan Estonia ei ollut merikelpoinen lähtiessään Tallinnasta päivää ennen uppoamistaan. Konsulttien mielestä kaikki uppoamiseen liittyvät tiedot olisi annettava puolueettoman kansainvälisen asiantuntijaryhmän tarkasteltavaksi.

-Me päätimme jo marraskuussa suunnata hallitusten huomion siihen, että kansainvälisen tutkintakomission selvitys on epätäydellinen ja siinä vedettiin vääriä johtopäätöksiä, kertoi Klas Valbärj NTF:stä.
Hänen mukaansa ei ole kuitenkaan luultavaa, että koko selvitys olisi tehtävä uudelleen. Sen joitakin osia, kuten teknistä puolta, pidetään hänen mukaansa erinomaisina.
(STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme