Mainos
Mainos

Kulkukoirat tappoivat 13 eläintarhaeläintä

Joukko kulkukoiria on raadellut 13 eläintä kuoliaaksi Sofian eläintarhassa Bulgariassa. Eläintarhan johtajan mukaan koirat olivat päässeet tarhaan hyppäämällä aidan yli.

Koirat tappoivat viisi peuraa ja kahdeksan muflonia. Kaksi kuusipeuraa taistelivat vastaan ja selvisivät koirien hyökkäyksestä.

Bulgariaa vaivanneiden kovien pakkasten uskotaan vaikuttaneen kulkukoirien käyttäytymiseen. Johtaja Ivan Ivanov kertoo, että tarhan aitoja on nyt vahvistettu ja vartijoille on annettu kaasupistoolit käyttöön.

Sofiassa on joukoittain kulkukoiria, kaupungin viranomaiset arvioivat niitä olevan jo noin 9 000. Lukumäärä on kasvanut taloustaantuman myötä, kun ihmisillä ei ole ollut varaa pitää kotieläimiä.

(MTV3 - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme