Mainos
Mainos

Kulta-aarteen löytäjällä "muistinmenetys" – viruu vankilassa kunnes paljastaa miljoonasaaliin kohtalon

Yhdysvaltalainen Tommy G. Thompson tunnetaan aarteenmetsästäjänä, joka onnistui naaraamaan Atlantin valtamerestä Yhdysvaltain historian suurimman kulta-aarteen 1980-luvulla. Tänä päivänä mies istuu vankilassa, sillä hän ei ole suostunut kertomaan minne hän aarteen kätki. Tapauksesta kertoo The Washington Post -lehti.

Vuonna 1857 myrskyssä tuhoutuneen SS Central America -laivan mukana uponnut kultalasti odotti meren pohjassa Etelä-Carolinan osavaltion rannikolla miltei 130 vuotta, ennen kuin Thompson saapui paikalle retkikuntineen vuonna 1988.

Mies oli kehittänyt veden alla toimivan Nemo-robotin, jonka oli määrä osoittaa hylyn sijainti, sukeltaa noin kahden kilometrin syvyyteen ja palata sieltä saaliin kanssa. Hanketta rahoittamaan Thompson oli värvännyt jopa 160 sijoittajaa.

Aarre katosi ja pian myös mies

Tommy G. Thompsonin suunnitelma onnistui, ja hän sai nostettua merestä vanhoja kolikoita, laivan kellon sekä huomattavan määrän erityisen suuria kultaharkkoja, The Washington Post kertoo.

Lehden mukaan mies totesi toimittajille vuotta myöhemmin, että kyseessä oli suurin koskaan Yhdysvalloissa tehty aarrelöytö.

Pian julkisuudessa alettiin ihmetellä miehen merestä nostaman aarteen kohtaloa.

2000-luvulla kaksi Thompsonin hankkeen suurinta rahoittajaa haastoi miehen oikeuteen. Häntä syytettiin miltei kaiken löytämänsä kullan myymisestä ja voittojen pitämisestä itsellään. Thompson ei kuitenkaan ilmestynyt oikeudenkäyntiinsä ja hänestä annettiin pidätysmääräys, lehti kirjoittaa.

Thompson oli kadonnut. Seuraavan kerran hänet tavattiin vasta vuonna 2015, kun viranomaiset pääsivät hänen tyttöystävänsä jäljille.

Arvokkaan löydön kohtalosta ei selvyyttä

The Washinton Post kertoo viranomaisten ilmoittaneen juhlalliseen sävyyn, että Thompsonin jahtiin oli käytetty kaikki käytettävissä olleet resurssit. Ilmoitus oli hieman surkuhupaisa, sillä kymmenien miljoonien dollareiden arvoiseksi arvioitua kultalastia viranomaiset eivät kuitenkaan olleet löytäneet.

Thompson ei suostunut paljastamaan aarteen sijaintia ja väitti, ettei muista, kenelle hän oli kullan antanut. Liittovaltion tuomarin mukaan Thompsonin muistinmenetystarina ei ollut uskottava. Sen jälkeen mies onkin istunut kaltereiden takana.

Uutistoimisto AP on kertonut, että mies saattaa joutua odottelemaan vapautumistaan siihen päivään saakka, kunnes hän suostuu paljastamaan viranomaisille kätkemänsä aarteen sijainnin.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot