Mainos
Mainos

Kultainen karhu brasilialaiselle filmille

Brasilialainen elokuva Central do Brasil voitti Berliinin filmifestivaalin pääpalkinnon Kultaisen karhun. Walter Sallesin ohjaama filmi kertoo pikkupojasta, joka etsii isäänsä.

Elokuvafestivaalin eli Berlinalen pääsarjaan oli valittu 25 pitkää elokuvaa. Kansainvälistä tuomaristoa johti brittiläinen näyttelijä Ben Kingsley.

Pääpalkinnon lisäksi 12 päivää kestäneillä festivaaleilla jaettiin useita muita palkintoja. Central do Brasilin näyttelijätär Fernanda Montenegro sai Hopeisen karhun parhaasta naispääosasta. Parhaan miespääosan esittäjäksi valittiin amerikkalainen Samuel L. Jackson asekauppiaan roolistaan Quentin Tarantinon uudessa filmissä Jackie Brown.

Hopeisen karhun, tuomariston erikoispalkinnon, sai myös kohua herättänyt amerikkalainen filmi Wag the Dog. Tämä Barry Levinsonin ohjaama kuva kertoo Yhdysvaltain presidentistä, joka aloittaa sodan kääntääkseen huomion seksiskandaalistaan.

Parhaana ohjaajana palkittiin Hopeisella karhulla Neil Jordan elokuvasta Butcher Boy. Hopeisen karhun sai niin ikään Matt Damon elokuvasta Good Will Hunting, joka on jo ehtinyt kerätä yhdeksän Oscar-ehdokkuutta.
(STT-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme