Mainos
Mainos

Kuningas ilmoittaa vauvan nimen tänään – jopa seitsemän nimeä?

Kuningas Kaarle XVI Kustaa julkistaa tänään uuden prinsessan nimet ja kutsumanimen.

Kruununprinsessa Victorian vauva saa ainakin kolme nimeä. Veikkausten kärjessä ovat Alice, Desirée ja Sophia.

Kuningas puhuu valtioneuvoston istunnossa puoliltapäivin Suomen aikaa. Hän kertoo samalla, minkä maakunnan herttuatar tyttärentyttärestä tulee. Sen jälkeen järjestetään juhlajumalanpalvelus kuninkaanlinnan kirkossa.

Tulevaa kruununperillistä juhlittiin kaikkialla Ruotsissa torstaina. Jopa monarkiaa vastustavat yhtyivät kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin iloon.

Tukholmassa vauvaa kunnioitettiin tykinlaukauksin ja hurraa-huudoin.

– Hienoa, että koko kaupunki liittyy juhlintaan - tämä näkyy ihan kaikkialla. Ennemmin tätä kuin presidentinvaaleja, sanoi tukholmalainen Helena Peterson.

Ohittaako pikkuprinsessan onnittelukirja vanhempien lukemat?

Ruotsin lähetystöissä ympäri maailman pantiin heti prinsessan syntymän jälkeen esille onnittelukirjat, joihin ihmiset voivat jättää terveisensä kuningasperheen nuorimmalle ja pienimmälle jäsenelle.

Helsingissä kirjaan kertyi torstaina parisenkymmentä onnentoivotusta, mutta lähetystössä uskotaan, että määrä kasvaa huomattavasti perjantain ja maanantain aikana, kun sana leviää ja hiihtolomat loppuvat.

– Odotamme että perjantaina onnitteluja tulee paljon enemmän, kertoo lehdistö- ja kulttuurineuvos Peter Björlin.

Hän arvelee, että kansainvälisesti vertailtuna Helsingistä onnitteluja tulee varsin paljon. Toinen merkittävä lähde on Berliini, sillä Ruotsin kuningasperhe on Saksassa suosittu kuningatar Silvian sukujuurten vuoksi. Kirjat eivät päädy arkistojen täytteeksi, vaan ne lähetetään hoviin, jossa niitä kyllä selataan, Björlin vakuuttaa.

Prinsessan nimen arvailussa kulttuurineuvos on diplomaattinen:

- Itse pidän eniten Sophiasta, mutta lapselle tulee varmaankin kuusi seitsemän nimeä, joten ehkä yksi Sophiakin sinne mukaan sopii, hän pohtii.

Onnittelukirja on näytillä lähetystössä vielä perjantaina ja maanantaina kello 9-12 ja 13.30-15.30. Kirittävää riittää, jotta pikkuprinsessa ohittaisi vanhempiensa lukemat: kun Victoria ja Daniel menivät naimisiin kesällä 2010, heidän onnittelukirjaansa kertyi Helsingissä 1600 nimeä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme