Mainos
Mainos

"Kuoleman kauppias" luovutetaan sittenkin Yhdysvaltoihin

Thaimaa luovuttaa venäläisen asekauppiasepäillyn Viktor Boutin Yhdysvaltoihin. Thaimaalaisoikeus on kumonnut viimevuotisen päätöksen olla luovuttamatta "kuoleman kauppiaana" tunnettua Boutia.

Yhdysvallat on pitkään vaatinut Boutin luovuttamista. Maa epäilee 43-vuotiasta venäläistä aseiden kauppaamisesta Afrikan, Lähi-idän ja Etelä-Amerikan konfliktialueille 1990-luvun alusta lähtien.

Hänen uskotaan myyneen aseita myös Liberian ex-johtajalle Charles Taylorille ja Libyan johtajalle Muammar Gaddafille.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on tuominnut luovuttamispäätöksen poliittiseksi ja vannoo, että Venäjä tekee kaikkensa Boutin palauttamiseksi tämän kotimaahan.

Yhdysvalloissa Boutia odottavat syytteet terrorismista ja salaliitosta. Boutia odottaa elinkautinen vankeusrangaistus, jos hänet todetaan syylliseksi. Mies on itse kiistänyt syyllisyytensä ja sanonut pyörittäneensä laillista lentorahtiyritystä.

Kuutta kieltä puhuva ja useilla peitenimillä esiintynyt neuvostoarmeijan entinen lentäjä jäi kiinni vuonna 2008 Thaimaassa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme