Mainos
Mainos

Kuolemanpartioiden iskut Kolumbiassa jatkuvat

Puolisotilaallisten kuolemanpartioiden arvellaan surmanneen 11 ihmistä Kolumbiassa viikonvaihteen aikana. Oikeistoryhmien tekemiksi epäillyt murhat ovat jatkoa kolmisen viikkoa jatkuneille iskujen sarjalle, joissa on kuollut yli 60 ihmistä.

Kaksi nyt tehtyä hyökkäystä tapahtuivat poliisin mukaan maan pohjois-osissa. Medellinin kaupungin lähellä ammuttiin neljä miestä ja yksi nainen. San Albertossa kuusi maatyöläistä vietiin kodeistaan kaupungin keskusaukiolle ja ammuttiin sunnuntaina keskellä päivää. Viime torstaina löydettiin Sucren maakunnasta 17 ammutun maatyöläisen ruumiit.

Yksi puolisotilaallisen järjestön johtajista kertoi eilen paikallisen sanomalehden haastattelussa auttavansa hallitusta vasemmistosissien hallitseman alueen puhdistamisessa.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme