Mainos
Mainos

Kuolleiden Putin-kriitikoiden lista on pitkä – useimmat on myrkytetty tai ammuttu

Venäläistoimittajan ylösnousemus hämmästyttää. Varmaa on kuitenkin se, että toistaiseksi Arkadi Babtshenko on onnekas Putin-kriitikko. Kuolleita on monia.

Presidentti Vladimir Putinin 2000-luvulla kuolleista vastustajista on lista, joka löytyy Washington Post-lehden artikkelista reilun vuoden takaa. Lista on pitkä. Lisäksi oli pienestä kiinni, ettei siihen tullut jatkoa.

Pelastunut Skripal

Britanniassa myrkytetty Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julia olivat päätymässä listan tuoreimmiksi tapauksiksi. Jopa heitä hoitaneet lääkärit eivät aluksi uskoneet heidän selviytymiseensä.

Sitten on niitä, joita ei pystytty pelastamaan. Mystisiä murhia, joiden syyllisiä ei ole löydetty tai syytettyinä on henkilöitä, joiden syyllisyydestä ei ole vankkoja näyttöjä tai tuomiot vaikuttavat kaukaa haetuilta. 

Kuolema Ukrainassa

Nyt Ukrainassa tapahtuneeseen toimittajan ”salamurhaan” oli helppo uskoa. Vain pari vuotta sitten venäläinen kansanedustaja Denis Voronenkov pakeni Ukrainaan anoen sieltä turvapaikkaa. Hänet ammuttiin Kiovassa kadulle.

Ukrainan viranomaiset sanoivat, että Voronenkov antoi Ukrainaan muutettuaan todistajalausuntoja entisen presidentin Viktor Janukovitšin maanpetosoikeudenkäyntiä varten.

Viktor Janukovytš oli Ukrainan presidenttinä helmikuusta 2010 helmikuuhun 2014. Hänet erotettiin ja hän pakeni Venäjälle Putinin siipien suojaan.

Ukrainalaiset kuvailivat Voronenkovin surmaamista ”Venäjän harjoittamaksi valtioterrorismiksi”. Syyllisistä ei ole tietoa.

Moskovan kaduilla verta

Boris Nemtsov ammuttiin Moskovassa kolme vuotta sitten. Nemtsov oli Neuvotoliiton jälkeisen Venäjän uudistusmielisiä nuoria, joka kääntyi Putinia vastaan.

Nemtsov oli hetken aikaa Venäjän varapääministeri. Putin kiilasi ohi. Vaikka Nemtsov tuki Putinia tämän uran alussa, Putinin demokratiaa polkeva toimintamalli teki Nemtsovista hiljalleen Putin-kriitikon ja oppositiojohtajan, joka kirjoitti korruptiosta ja joutui usein telkien taakse mielenosoitusten yhteydessä.

Nemtsov vastusti näyttävästi muun muassa Venäjän toimia Ukrainassa.

Tuntematon henkilö ampui oppositiojohtajaa neljä kertaa selkään. Ampuja jäi tuntemattomaksi, vaikka tutkintaa johti Putin itse.

Kuolemia tasaisin väliajoin

Putin-kriitikkoja näyttää kuolevan parin vuoden välein. Boris Berezovski tapettiin vuonna 2013.

Berezovski oli oligarkki ja alun perin presidentti Boris Jeltsinin sisäpiiriläisiä. Vaikka hän auttoi Putinia pääsemään valtaan, hän ei itse saanut Putinilta haluamaansa valtaa.

Berezovski jätti Venäjän ja muutti Britanniaan ja käytti aikansa uhkailemalla Putinia. Hän vannoi tuhoavansa Putinin uran. Toisin kävi.

Entinen oligarkki löydettiin hirttäytyneenä. Aluksi luultiin, että kyseessä oli itsemurha, mutta kuolinsyyntutkijat eivät kyenneet varmistamaan asiaa.

Juristeja ja toimittajia

Stanislav Markelov oli ihmisoikeusjuristi, joka puolusti Putinista kriittisiä artikkeleita kirjoittaneita toimittajia ja tshetsheenisiviilejä. Hänen seurassaan kuolinhetkellä, vuonna 2009, oli Novaja Gazeta -lehden toimittaja Anastasia Baburova.

Markelov ja Baburova olivat Kremlin lähellä ammuntahetkellä. Naamioitunut henkilö tappoi molemmat.

Teosta syytettiin uusnatseja ja pari järjestön jäsentä sai myöhemmin tuomion.

Samana vuonna toinenkin asianajaja surmattiin. Tällä kertaa poliisin sellissä. Sergei Magnitski ilmeisesti pahoinpideltiin ensin ja hän kuoli lopulta saamiinsa vammoihin, koska ei saanut tarvittavaa apua.

Magnitski tutki parhaillaan veropetosta. Pengottuaan asiaa, hän oli ilmeisesti löytänyt raskauttavia todisteita siitä, että asiaan oli sekaantunut muun muassa poliiseja.

Toimittaja Natalia Estemirova tutki kidnappauksia ja murhia Tshetsheniassa, kunnes itse joutui kidnapatuksi ja murhatuksi vuonna 2009. Häntä ammuttiin päähän. Ketään ei ole tuomittu teosta.

Kirja Putinista

Yksi kuuluisimmista tapauksista on Anni Politkovskajan murha vuonna 2006. Novaja Gazetan toimittaja Politkovskaja kirjotti Tshetshenian kauhuista.

Hän julkaisi myös vähemmän mairittelevan kirjan Putinista, jossa hän syytti Putinia Venäjän muuttamisesta poliisivaltioksi.

Hänet ammuttiin kotinsa hissin lähellä.

Viisi henkilöä tuomittiin kyllä murhasta, mutta tuomarin mukaan teko oli tilattu. Tilaajaa ei koskaan jäljitetty. Putin kielsi Kremlin sekaantumisen asiaan.

Teehetki päättyi ikävästi

Saman vuonna teehen lisätty myrkky Polonium tappoi lontoolaisessa hotellissa Alexander Litvinenkon, joka oli työskennellyt Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:ssä ja loikannut Britanniaan 2000-luvun alussa.

Litvinenko ei ollut yhtä onnekas kuin Skripal, vaan viruttuaan sairaalassa useita viikkoja hän lopulta menehtyi.

Teosta syytettiin kahta venäläisagenttia, Andrei Lugovoita ja Dimitri Kovtunia. Yleisesti otaksuttiin, etteivät agentit olleet liikkeellä omasta päähänpistostaan, vaan käsky tuli muualta. Esimerkiksi Putinilta.

Venäjä ei suostunut luovuttamaan tekijöitä oikeudenkäyntiin Britanniassa. Lugovoi päinvastoin palkittiin myöhemmin palveluksistaan maalleen.

Litvinenkon virhe oli ilmeisesti Venäjän turvallisuuspalvelun toimintatapojen kritisointi ja FSB:n johtamiseen osallistunut Putin. Litvinenko myös kertoi Venäjän hallinnon osallisuudesta pommi-iskuihin.

Tauti ja kuolema

Sergei Juschenko, entinen sotilas, ammuttiin kotinsa edustalle vuonna 2003. Hän oli perustanut liberaalin puolueen ja tutki Putinin hallinnon mahdollista osuutta vuoden 1999 kerrostalon pommi-iskuun. Juschenkolla arveltiin olevan jo todisteita asiasta.

Samana vuonna Neuvostoliiton aikojen korruptiosta ja rikoksista kirjoittanut ja kansanedustajankin toiminut Juri Štšekotšihin sairastui omituiseen tautiin ja kuoli.

Štšekotšihinin oli tarkoitus lähteä Yhdysvaltoihin. Kaikki häntä koskeneet terveystiedot määrättiin Venäjän viranomaisten toimesta salaisiksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme