Mainos
Mainos

Kurdit vallanneet kaupungin Pohjois-Irakissa

Kurdistanin demokraattisen puolueen KDP:n joukot kertoivat tänään vallanneensa Ranyan kaupungin Pohjois-Irakissa. Joukot ovat matkalla etelään kohti kilpailevan kurdiryhmän PUK:n hallussa olevaa Sulaimaniyan kaupunkia, sanoivat KDP:n edustajat.

KDP otti jo eilen haltuunsa strategisesti tärkeän Koy Sanjakin kaupungin. Kurdiryhmän paikallinen edustaja ilmoitti tällöin, että joukkojen päämääränä on Irakin ja Iranin rajan lähellä sijaitsevan Sulaimaniyan valtaaminen.

Taistelut puhkesivat Pohjois-Irakissa jälleen noin viikko sitten, jolloin Kurdistanin isänmaallinen liitto PUK ryhtyi valtaamaan takaisin alueita, jotka se menetti KDP:lle elokuun lopussa. PUK sai vallattua Sulaimaniyan ja sen sissit ovat viime päivinä lähestyneet Arbilin kaupunkia.

Iranin virallinen uutistoimisto IRNA kertoi tänään PUK:n edustajien valmistautuvan lähtemään Sulaimaniyasta. Uutistoimisto kertoi kurdilähteisiin viitaten, että osa asukkaista oli jo jättämässä kaupungin ja suuntaamassa kohti Iranin rajaa.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme