Mainos

Kuuluisa brittilehti suitsuttaa Muumeja ja Janssonia – jopa Nobel-palkinto mainittu!

Englantilainen The Guardian -lehti on ottanut Muumit ja Tove Janssonin erityishuomion kohteeksi. Lehti on julkaissut viime viikon lopulla ainakin kolme artikkelia Suomen omista Muumeista ja niiden luojasta.

The Guardian vihjailee, että Muumien luojatar Tove Jansson olisi ollut enemmän oikeutettu kirjallisuuden Nobel-palkintoon kuin seitsemän tähänastista ruotsin kielellä kirjoittanutta voittajaa.

Häntä kuvaillaan ”miltei varmasti maailman parhaaksi” ruotsin kielellä kirjoittaneeksi kirjailijaksi ja yhdeksi maailman parhaista alallaan.

Lehti kertoo Janssonin elämäntarinaa, -filosofiaa ja Suomen historian vaiheita aina Janssonin syntymävuodesta 1914 alkaen.

Kirjoituksessa ihaillaan Janssonin kykyä tuoda iloiseen ja värikkääseen lastentarinan maailmaan myös realistista synkkyyttä ja pelkoa. Jokainen Muumien kohtaama hahmo omaa pehmeän puolen, mutta monella niistä on myös erilaisia ikäviä piirteitä luonteissaan.

Yhtä lailla suitsutuksen kohteeksi pääsee Muumi-tarinan suhde luontoon: Kirjoissa ei ole kaupunkeja ja vesistöt, metsät ja suuri osa meristä ovat lähteitä sekä iloisille että synkille juonenkäänteille.

The Guardian on kirjoittanut Muumeista useita kertoja viime vuosien aikana.

The Guardianin toimitus näyttää korjanneen jutusta virheellisen faktan julkaisun jälkeen: Alkuperäisessä jutussa kerrottiin väärin Suomen olleen Neuvostoliiton puna-armeijan miehittämänä neljä vuotta.

Asiasta kertoi Suomessa myös Iltalehti.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot