Mainos
Mainos

Kuuluisa Hollywood-kyltti muuttui uutenavuotena Hollyweediksi

Los Angelesissa sijaitseva maailmankuulu Hollywood-kyltti koki yllättävän muodonmuutoksen uudenvuodenyönä. Toistaiseksi tuntematon henkilö tai henkilöt muuttivat tekstin ottamaan kantaa kannabiksen puolesta.

Kaupungin valvontakameroihin tallentui tummiin pukeutunut hahmo, jonka uskotaan olevan teon takana. Hollywood-sanan o-kirjaimet peitettiin osittain lakanoilla, ja toiset lakanat ripustettiin e-kirjaimen vaakapalkeiksi.

Hollyweed-teksti ehti olla näkyvillä pitkälle päivään ennen kuin kyltti korjattiin entiselleen. Muutos keräsi runsaasti huomiota ja moni ehti ikuistaa sen kuviin.

hollyweed

Kalifornia äänesti viime marraskuussa kannabiksen viihdekäytön laillistamisen puolesta. USA:n liittovaltion laki kieltää yhä aineen käytön. Tällä hetkellä yhteensä kahdeksan osavaltiota sallii kannabiksen jonkinasteisen käytön.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme