Mainos
Mainos

Kuumuudesta kärsivät lehmät pulikoivat nudistirannalla Ruotsissa – ihmiset valittaneet uimaseuralaisistaan

Etelä-Ruotsin hallitus on antanut lehmille luvan vierailla nudistirannalla, Växjössä, pitkittyneen helleaallon vuoksi. Paikalliset ovat kannelleet asiasta. Asiasta kertoo BBC.

Paahtava kuumus ei ole kiusannut pelkästään ihmisiä. Ruotsissa maanviljelijät ovat päättäneet viedä lehmänsä viilentymään yleiselle nudistirannalle.

Uimarit eivät kuitenkaan ole tapauksesta mielissään. Paikallisten medialähteiden mukaan nudistit ovatkin valittaneet Smalandin maakunnan viranomaisille rannalla kylpevistä lehmistä. Valittajien mukaan lehmien läsnäolo voi aiheuttaa terveysriskin.

Kylpijöiden valitusten vuoksi Växjön kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta äänesti siitä, onko lehmien vieraileminen rannalla hyväksyttävää. Äänestyksen tuloksena lautakunta totesi eläimillä olevan yhtä suuri oikeus kuin ihmisilläkin olla rannalla.

Viranomainen toteaa, että uimareiden pitää varautua infektioriskiin. Maanviljelijöitä kehotetaan kuitenkin poistamaan lehmänsä vedestä, mikäli rannalla on uimaan tahtovia ihmisiä.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme