Mainos
Mainos

Kuusi palestiinalaisuhria yhteenotoissa

Tämän päivän yhteenotoissa on kuollut jo kuusi palestiinalaista. Yksi uhreista oli 12-vuotias koulutyttö. Sekä Israel että palestiinalaiset ovat esittäneet toisiaan vastaan kovasanaisia syytöksiä.

Kolme palestiinalaista on kuollut tänään räjähdyksessä Länsirannalla Betlehemin lähellä, silminnäkijät sanovat. Surmansa saaneiden joukossa oli palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin Fatah-järjestöön kuuluva Atef Abayat. Israel etsi Abayatia ampumavälikohtauksesta, jossa kuoli juutalainen siirtolaisnainen.

Silminnäkijöiden mukaan kolme ruumista löytyi pahoin rommutuneesta autosta. Palestiinan turvallisuusjoukot vahvistivat kolmen kuolleen räjähdyksessä. Kuolleiden henkilöllisyyttä ei kuitenkaan kerrottu.

Räjähdys tapahtui päivä sen jälkeen, kun Israel lupasi kostaa äärioikeistolaisen matkailuministerin Rehavam Zeevin ampumisen.

Tilanne Lähi-idässä kiristynyt

Lähi-idässä tilanne on kiristynyt nopeasti eilisen ministerimurhan jälkeen. Israel on siirtänyt tankkejaan palestiinalaisen Ramallahin kaupungin läheisyyteenja lehtitietojen mukaan armeija odottaa hallituksen päätöstä suurhyökkäyksen aloittamisesta
.

Palestiinalaiset eivät luovuta salamurhaajia

Palestiinalaishallinto on torjunut vaatimuksen israelilaisministerin salamurhaajien luovuttamisesta. Radikaali palestiinalainen PFLP-järjestö ilmoittautui eilen ministerin salamurhan tekijäksi. Israelin turvallisuuspalvelun kerrotaan tietävän ampujien nimet. Israel sanoo, että jollei ampujia luovuteta, se tulkitsee palestiinalaishallinon tukevan terrorismia.

Lehtitiedon mukaan Israelin armeija odottaa nyt hallituksen päätöstä suurhyökkäyksen aloittamisesta palestiinalaisalueille. Tankkeja on jo siirtynyt palestiinalaisten hallinnassa olevan Ramallahin kaupungin tuntumaan.

(MTV3-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme