Mainos
Mainos

12 kuollut iskussa satiirilehden toimitukseen Ranskassa

Useita ihmisiä on kuollut ammuskelussa ranskalaisen satiirilehden toimituksessa Pariisissa, kertoo ranskalaismedia.

Viranomaisten mukaan hyökkäyksessä on kuollut 12 ihmistä. Uutistoimisto AFP:n mukaan kaksi kuolleista on poliiseja. Loukkaantuneita on kymmenen, joista viisi on saanut vakavia vammoja.

Lehti on aiemmin julkaissut kiisteltyjä Muhammad-pilakuvia.  

- Puoli tuntia sitten kaksi naamioitunutta miestä tunkeutui rakennukseen Kalashnikov-rynnäkkökiväärien kanssa. Muutama minuutti myöhemmin kuulimme paljon laukauksia, silminnäkijä kertoi ranskalaiselle iTELE-televisiokanavalle.

Ranskalaisen Le Figaro -lehden kuvien perusteella hyökkääjät ovat ampuneet myös kohti poliisiautoja.

Charlie Hebdo julkaisi vuonna 2006 Muhammad-pilakuvia, jotka olivat ilmestyneet ensimmäisen kerran tanskalaisessa Jyllands-Posten-lehdessä. Charlie Hebdo vapautettiin sitä vastaan nostetuista syytteistä, koska piirrosten katsottiin kohdistuvan muslimiterroristeja eikä islaminuskoa vastaan.

Marraskuussa 2011 lehden toimitukseen tehtiin polttopulloisku sen jälkeen, kun se oli julkaissut erikoisnumeron nimellä Charia Hebdo. Nimi viittasi muslimien sharia-lakiin. Erikoisnumeron "päätoimittajana" oli profeetta Muhammad.

Profeetta Muhammadin kuvaaminen on kielletty islaminuskossa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme