Mainos

Kymmenen punnan kirpputorilöytö osoittautui yli 400 000 euron arvoiseksi timantiksi

Lontoolaiselta kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt 10 punnan korukivi on osoittautunut satojen tuhansien eurojen arvoiseksi timantiksi. Jalokivi tulee myyntiin Sothebyn huutokaupassa Britanniassa ensi kuussa.

Jättimäisen timantin hinnan odotetaan nousevan huutokaupassa jopa yli 405 00 euroon.

Tapauksesta on kertonut muun muassa brittilehti Guardian nettisivuillaan.

Uutisen mukaan jalokiven alkuperäinen omistaja oli hankkinut korun lontoolaiselta "takakonttikirpputorilta" 10 punnalla noin 30 vuotta sitten. Hän oli luullut sormusta pukukoruksi ja käyttänyt sitä vuosikymmenten ajan kaupassa käydessään ja muissa arkisissa touhuissaan.

Vasta nyt korun omistaja oli päättänyt tutkituttaa kiven Sothebyn huutokauppakamarilla, koska eräs korukauppias oli uskonut sen olevan arvokas.

Sothebyn tutkimuksissa selvisi, että kyseessä on 26,27 karaatin valkoinen timantti, joka on hiottu cushion-, eli tyynyhionnalla.

Korun uskotaan olevan peräisin 1800-luvulta, mutta sen historiaa tai sitä, kuinka se päätyi kirpputorille, ei ole pystytty muutoin selvittämään.

Huutokauppakamarilta kerrotaan, että omistaja, joka ei halua nimeään julkisuuteen, on tapahtumasta "erittäin innoissaan."

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot