Mainos
Mainos

Kymmenettuhannet albaanipakolaiset kateissa

Kosovon pakolaiskriisi sai tänään yllättävän käänteen, kun kymmeniätuhansia Kosovon rajoille pakkautuneita pakolaisia katosi salaperäisesti yön kuluessa. Kansainvälisillä avustusjärjestöillä oli suuria vaikeuksia selvittää, mihin valtavat pakolaismäärät olivat hävinneet.

Ainakin 14000 Kosovon albaanipakolaista saapui tänään Albanian kaakkoisosaan. Pakolaisten mukaan makedonialaiset viranomaiset olivat kuljettaneet heidät vastoin heidän tahtoaan Blacesta Makedonian rajalta Albaniaan.

Ety-järjestön edustaja kertoi, että Korcessa Albaniassa oli urheilukentällä noin 10000 pakolaista, minkä lisäksi alueella on noin 4000 pakolaista. Lisää on tulossa, Etyjin edustaja kertoi Tiranassa.

Albanian uutistoimiston ATA:n mukaan yhtään kansainvälistä avustusjärjestöä ei ole paikalla kaupungissa. Makedonian poliisi pakotti albaanipakolaiset busseihin tiistai-iltana, ATA kertoi. Pakolaisten mukaan poliisi kohteli heitä huonosti, esimerkiksi löi pampuilla.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi aiemmin Roomassa, että noin 35000 pakolaista oli kadonnut yön aikana Blacesta Makedonian rajalta eikä heidän olinpaikastaan ollut tietoa.

Rajalla ei-kenenkään-maalla oleskelleista pakolaisista ei ollut tänä aamuna jäljellä kuin valtavat määrät tavaraa ja roskia. UNHCR:n edustajan Kris Janowskin mukaan Blacessa olleiden ihmisten tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta ilmeisesti heitä oli noin 60000.

-Tiedämme vain, että 25 000 oli viety läheiseen väliaikaiseen pakolaiskeskukseen ... emme tiedä, mitä lopuille on tapahtunut, hän totesi.

Pakolaisjärjestön päämajasta arvioitiin, että osa pakolaisista oli kuljetettu vastoin tahtoaan Albanian lisäksi mahdollisesti myös Kreikkaan ja Turkkiin. Ainakin 80 linja-auton oli nähty olevan matkalla kohti Albaniaa. Lisäksi useita lentokoneita oli lähtenyt Turkkiin.

Linja-autot olivat ilmestyneet kuljettamaan pakolaisia myöhään eilisiltana ilman mitään ennakkoilmoitusta avustusjärjestöille. Operaatio pyrittiin salaamaan myös toimittajilta. Autoihin sullottiin ihmisiä paljon enemmän kuin niihin oikeastaan mahtuisi. Samaan aikaan myös Kosovon puolelle rajaa kerääntyneet pakolaiset olivat hävinneet. Heidän arveltiin mahdollisesti palanneen takaisin, mutta varmuutta ei ole siitä, tapahtuiko paluu vapaaehtoisesti. Tanskan pakolaisavun edustaja Anders Ladekarl kertoi tänään, että serbit olivat käännyttäneet noin 40000 rajalla odottanutta pakolaista takaisin Kosovoon. Makedoniassa oleva Ladekarl oli saanut tietonsa Kosovossa työskentelevältä Tanskan pakolaisavun työntekijältä.

UNHCR korostaa, että pakolaisia ei saa koskaan evakuoida vastoin tahtoaan. Makedonian on kerrottu aiemmin lennättäneen pakolaisia Turkkiin kertomatta asianosaisille edes sitä, mihin he olivat matkalla.

Jugoslavian viranomaisten kerrottiin myöhemmin sulkeneen myös toisen Makedoniaan johtavan rajanylityspaikan Jazincessa ja alkavan käännyttää rajalla olevia pakolaisia takaisin Kosovoon.

Albanian vastainen raja suljettiin

Jugoslavian armeija sulki aikaisin tänä aamuna myös Kosovosta Albaniaan johtavan tärkeimmän Morinan rajanylityspaikan. Raja on suljettu yöksi usein aiemminkin, mutta tällä kertaa kansainvälisiä tarkkailijoita odotti yllätys aamun valjetessa: raja-asemalle Kosovosta johtavalla tiellä ei ollut enää ketään. Aiemmin pakolaisten jonon oli kerrottu olevan jopa 35 kilometriä pitkä.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tarkkailijoiden mukaan jugoslavialaiset sotilaat olivat kehottaneet pakolaisia palaamaan koteihinsa Jugoslavian eilen julistaman yksipuolisen tulitauon jälkeen. Rajalle johtavalla tiellä oli runsaasti hylättyjä ajoneuvoja.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme