Mainos

Kymmenettuhannet viettivät yön taivasalla – Iranissa kansallinen surupäivä

Iranissa kymmenettuhannet ihmiset ovat viettäneet toisen peräkkäisen yön taivasalla jäätävissä oloissa maanjäristyksen jälkeen. Iranin ja Irakin raja-alueita sunnuntaina vavisuttanut järistys tappoi yli 400 ihmistä.

Iran on julistanut täksi päiväksi kansallisen surupäivän. Valtaosa kuolonuhreista on Iranissa, jossa yli 410 ihmisen tiedetään saaneen surmansa ja tuhansien loukkaantuneen. Irakin puolella harvemmin asutuilla alueilla kuolleita on kymmenkunta.

Iranin viranomaisten mukaan järistyksen takia kodeistaan pois joutuneille ollaan perustamassa leirejä. Järistyksen uhreille jaetaan telttoja ja huopia. Yli 10 000 kotia romahti järistyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 7,3.

Uutistoimisto AFP:tä ei ole päästetty järistysalueelle, kuten ei muitakaan ulkomaisia mediayhtiöitä. Presidentti Hasan Ruhanin on määrä vierailla alueella piakkoin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot