Mainos
Mainos

Kymmeniä kuoli itsemurhaiskuissa Irakissa

Kahden itsemurhapommittajan iskussa on kuollut ainakin 30 ihmistä Bagdadin koillispuolella sijaitsevassa kaupungissa Balad Ruzissa. Lisäksi 65 ihmistä haavoittui kaupungin torilla tehdyssä pommi-iskussa.

Toinen iskijä räjäytti vyötäisilleen kiedotut räjähteet, kun taas ensimmäisen räjähdyksen uhreja oli kerääntynyt pelastamaan joukko ihmisiä. Tällaista pommitaktiikkaa käyttää Irakissa sunnimuslimeista koostuva al-Qaida.

Väkivaltaisuudet ovat jälleen lisääntyneet Irakissa kuluneen kuukauden aikana. Monissa niistä ovat olleet vastakkain shiiamuslimien taistelijat ja toisaalta amerikkalaiset ja irakilaiset sotilaat Bagdadissa ja Etelä-Irakissa.

Irakin hallituksen julkistamien tietojen mukaan huhtikuussa kuoli enemmän siviilejä kuin kertaakaan sitten viime vuoden elokuun.

Irak on lähettänyt naapurimaahan Iraniin valtuuskunnan, jonka on määrä vaatia Irania lopettamaan irakilaisten shiiataistelijoiden tukeminen. Valtuuskuntaan kuuluu pääministeri Nuri al-Malikin puolueen UIA:n edustajia.

Yhdysvallat on pitkään syyttänyt Irania shiialaisten taistelijaryhmittymien aseistamisesta, kouluttamisesta ja rahoittamisesta.

(MTV3-TT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme