Mainos

Kymmeniä siirtolaisia hukkui Libyan rannikolla

Libyan laivasto löysi viikonloppuna yli 30 hukkunutta ihmistä maan länsirannikon edustalta. Lisäksi noin 200 siirtolaista pelastettiin kahdessa pelastusoperaatiossa.

Pelastettujen joukossa oli ihmisiä Somaliasta, Ghanasta, Etiopiasta, Nigeriasta ja Pakistanista.

Aiempina päivinä Italian rannikkovartiosto on pelastanut 1 500 ihmistä kansainvälisillä vesillä.

Italiaan Libyasta pyrkivien siirtolaisten määrät ovat olleet poikkeuksellisen suuria viime päivinä. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi torstaina, että Italian satamiin saapui edellisen kolmen kuukauden aikana vajaat 22 000 siirtolaista. Luku oli jakson pienin neljään vuoteen.

Siirtolaisten määrä Euroopan rannoilla on pudonnut, koska EU-maat ovat tukeneet Libyan toimia ihmissalakuljetusta vastaan.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot