Mainos
Mainos

Kuvat Kiinan järistyksen tuhoista: Kymmeniätuhansia evakuoitu – kuolonuhrien määrä nousee

Kiinan viranomaiset ovat evakuoineet liki 60 000 ihmisiä eilisen maanjäristyksen koettelemalta vuoristoseudulta Kiinan lounaisosista.

Toistaiseksi tietoon ei ole tullut, että järistys olisi aiheuttanut laajamittaista tuhoa, mutta kokonaiskuva selviää sitä mukaa, kun pelastus- ja avustushenkilöstö pääsee perille alueelle.

Tuoreimpien tietojen mukaan ainakin 19 ihmistä on kuollut ja noin 250 loukkaantunut. Heistä kymmenillä on vakavia vammoja. Heidän joukossaan on ainakin ranskalainen mies ja kanadalainen nainen.

Järistys iski myöhään eilen maan lounaisosaan Sichuaniin. Voimakkuus oli 6,5. Sen keskus oli vajaan 300 kilometrin päässä Sichuanin maakunnan pääkaupungista Chengdusta. Samoilla seuduilla sattui vuonna 2008 järistys, jossa sai surmansa tai katosi noin 87 000 ihmistä. Tämän järistyksen voimakkuus oli 8.

Maakuntaa ravisteli yöllä ja keskiviikon aikana toista tuhatta jälkijäristystä, joiden voimakkuudeksi mitattiin jopa 4,8.
Alue on vaikeakulkuista. Lisäksi viranomaiset ovat rajoittaneet liikkumista tuhoalueelle, minkä vuoksi tarkkaa kuvaa tuhojen laajuudesta on ollut vaikea saada.


Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot