Mainos
Mainos

Kyproksella neuvotellaan saaren yhdistämisestä

Kyproksella on käyty syksyn ajan ratkaisevina pidettyjä rauhanneuvotteluita.

1970-luvulta lähtien kyproksen kreikkalaiset sekä kyproksen turkkilaiset ovat asuneet eri puolilla saarta. Saarta halkova raja on tullut tutuksi myös lukuisille suomalaisille YK-sotilaille.

Nyt sekä Kyproksen valtio että saaren pohjoisosaa hallinnoiva kyproksen-turkkilaisten hallinto vakuuttavat halua yhdistää saari uudelleen.

Noin 200 000 kyproksen kreikkalaista joutui pakenemaan saaren pohjoisosasta, kun Turkin sotilaat miehittivät sen vuonna 1974. Vastaavasti kymmenettuhannet kyproksen turkkilaiset pakenivat etelästä pohjoiseen, kun saari jakautui kahtia.

Yksi rauhanneuvotteluiden vaikeimmista kysymyksistä on, pääsevätkö nämä omassa maassaan elävät ihmiset takaisin koteihinsa.

Poliitikot molemmin puolin vakuuttavat, että rauha saadaan todennäköisesti aikaan kesällä.

Turkin ovi EU:hun aukeaa vasta, kun Kyproksen kysymys on selvitetty Kyproksen valtiota ja sen tukijaa Kreikkaa tyydyttävällä tavalla.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme