Mainos
Mainos

Kyprokselta uusi suunnitelma, Medvedev raivostui tilijäädytyksistä

Kyproksen presidentti aikoo esitellä tänään puoluejohtajille uuden suunnitelman tukikriisin ratkaisemiseksi, kertoo maan televisio. Presidentti Nicos Anastasiades vaatii, että päätös myös tehdään tänään.

Uutistoimistojen tietojen mukaan uusi suunnitelma esitellään puoluejohtajille aamupäivällä.

Markkinoilla Kyproksen tilanne ei ole aiheuttanut suurta hermoilua. Aasiassa osakemarkkinat olivat tänään nousussa Kiinan myönteisten talouslukujen siivittämänä. Sijoittajat ilmeisesti luottavat siihen, että poliitikot löytävät keinot ratkaista tukipakettiin liittyvät kiistat eikä kriisin pelätä leviävän muihin euromaihin.

Kyproksen hallitus etsi eilen kiivaasti vaihtoehtoja eurokumppaneiden kanssa sovitun pelastuspaketin karvaille ehdoille. Suuntana oli erityisesti Venäjä, jolta Kypros haki tiettävästi uutta 5 miljardin euron lainaa.

Kyproksen valtiovarainministerin mukaan Kypros ja Venäjä jatkavat tänään neuvotteluja tukilainasta Moskovassa. Hänen mukaansa lainaan liittyen keskustellaan myös yhteistyöstä pankki- ja energia-alalla.

Kyproksen valtiovarainministeri Mikhalis Sarris on aiemmin vakuuttanut, ettei lähde Moskovasta ennen kuin jonkinlainen sopimus syntyy.

Lisäväriä neuvotteluihin tuo se, että Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev protestoi tiukin sanoin sitä, että Venäjän hallinnon tilejä on jäädytetty Kyproksessa.

(MTV3–STT–AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme