Mainos
Mainos

Kyproksenturkkilaisten johtaja osallistuu rauhanneuvotteluihin

Kyproksenturkkilaisten johtaja Rauf Denktash osallistuu myöhemmin tässä kuussa Sveitsissä käytäviin Kyproksen rauhanneuvotteluihin, kertoivat hänen edustajansa tänään.

Denktash ja Kyproksen presidentti Glafkos Klerides tapasivat viime kuussa Yhdysvalloissa ensi kertaa kolmeen vuoteen. Jaetun Kyproksen saaren tulevaisuutta käsitteleviä neuvotteluja on tarkoitus jatkaa Sveitsissä 11. elokuuta.

Denktash oli aiemmin uhannut jäädä pois tapaamisesta, koska Kyproksen kreikkalaishallitus on valmistellut jäsenyysneuvotteluja EU:n kanssa.

Kyproksen johtajat ovat tavanneet kahdesti Nikosiassa Yhdysvalloissa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Tapaamisessa päästiin sopimukseen siitä, että molemmat osapuolet antavat toisilleen tietoja selkkauksen aikana kadonneista ihmisistä.

Turkki miehitti Kyproksen pohjoisosan vuonna 1974 kyproksenkreikkalaisten Kreikan sotilashallituksen tuella tekemän vallankaappauksen jälkeen. Vain Turkki on tunnustanut saaren pohjoisosaan perustetun valtion.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme