Mainos
Mainos

Kypros ei aio hyväksyä Kosovon itsenäisyyttä

Kypros ei aio muuttaa kantaansa Kosovon itsenäistymisen suhteen, vakuutti Kyproksen ulkoministeri Erato Kozakou-Marcoullis tänään Helsingin vierailullaan.

Kypros on jo aiemmin ilmoittanut, ettei se voi hyväksyä Kosovon itsenäisyyttä ilman YK:n siunausta.

- Olemme tehneet kantamme selväksi heti alusta. -- Kypros ei voi periaatteellisista syistä tunnustaa Kosovon yksipuolista itsenäistymistä, Kozakou-Marcoullis sanoi.

Ulkoministerin mukaan Kyprosta huolestuttaa se, että Kosovon itsenäistymisestä tulisi ennakkotapaus kansainvälisen lain puitteissa.

Tiukasti tulkittuna Kosovon itsenäistyminen ilman Serbian tai YK:n hyväksyntää ei ole kansainvälisen lain mukaista.

Ulkoministeri tähdensi samalla, ettei kannalla ole mitään tekemistä Kyproksen miehitetyn turkkilaisosan kanssa.

- Emme pelkää, että kyprosenturkkilaisosa julistautuisi itsenäiseksi (Kosovon jälkeen), koska näin kävi jo 1983. Tuolloin turvallisuusneuvosto kuitenkin torjui julistuksen laittomana.

Kanerva Kosovoon ensi viikolla

Ministeri Kozakou-Marcoullisin isäntänä toiminut ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan kertoo vierailevansa Serbiassa ja Kosovossa ensi viikolla.

Vierailun aattona Serbiassa pidetään presidentinvaalien toinen kierros. Kosovon albaanijohtajat ovat sanoneet julistavansa maakunnan itsenäiseksi pian vaalien jälkeen.

Kyproksen lisäksi EU-maista Romanialla, Slovakialla ja Kreikalla on varauksia Kosovon itsenäistymisen suhteen. Tiukasti sitä vastustavat Serbia ja Venäjä.

Ministeri Kozakou-Marcoullisilla on läheiset suhteet Suomeen. Hänellä on tohtorin tutkinto sosiologiasta ja valtio-opista Helsingin yliopistosta, ja hän toimi Kyproksen Suomen-suurlähettiläänä vuosina 1996-98. Rouva Kozakou-Marcoullis osaa hyvin suomea.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme