Mainos
Mainos

Kysely: Ranska hyväksymässä EU:n perustuslain

Tuoreen kyselyn mukaan 52 prosenttia ranskalaisista kannattaa lakia. Vastanneista 29 prosenttia oli kuitenkin epävarmoja kannoistaan.

EU-perustuslain kannattajat ovat Ranskassa niukasti enemmistönä jo kolmannessa kyselyssä peräkkäin, tänään julkaistu mielipidetiedustelu kertoo.

TNS-Sofres/Unilogin tekemässä kyselyssä 52 prosenttia vastanneista oli perustuslain hyväksymisen kannalla. Myös muut maassa lähiaikoina tehdyt mielipidemittaukset ovat olleet samoilla linjoilla. Maalis- ja huhtikuussa perustuslain vastustajat sen sijaan näyttivät voittavan äänestyksen.

Vastanneista vielä 29 prosenttia oli kuitenkin epävarmoja kannoistaan. Kyselyyn osallistui alkuviikosta 1 000 äänestysikäistä ranskalaista.

Hollannissa vastustusta

Hollannissa sen sijaan perustuslain vastustajat näyttäisivät siirtyneen kyselyissä johtoon. Hallituksen teettämässä selvityksessä 40 prosenttia vastanneista aikoi äänestää perustuslain hyväksymistä vastaan ja 39 prosenttia sen puolesta.

Vielä huhtikuussa vastaavassa kyselyssä perustuslakia tuki 51 prosenttia vastanneista ja 30 prosenttia vastusti sitä. Puhelinhaastatteluun osallistui 800 äänestysikäistä.

Ranskan kansanäänestys pidetään 29. toukokuuta ja Hollannin 1. kesäkuuta.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme