Mainos
Mainos

Kysely: Valtaosa amerikkalaisista pitää Irakin sotaa virheenä

Vaikka yli puolet kyselyyn vastanneista pitää Irakin sotaa virheenä, uskovat amerikkalaiset, että Bush voittaa presidentinvaaleissa vastaehdokkaansa Kerryn niukasti.

Valtaosa yhdysvaltalaisista pitää Irakin sotaa virheenä, kertoo tuore kysely. Muun muassa USA Todayn ja CNN:n toteuttamaan kyselyyn vastanneista 54 prosenttia oli sitä mieltä, että joukkojen lähettäminen Irakiin oli virhe.

Yli puolet kyselyyn vastanneista oli myös sitä mieltä, että sota on lisännyt Yhdysvaltoihin kohdistuvan terrorismin vaaraa ja Yhdysvaltojen haavoittuvuutta. Kyseessä on ensimmäinen kerta sodan alkamisen jälkeen, kun enemmistö vastanneista pitää sotaa virheenä.

Kyselyn mukaan nykyinen presidentti George W. Bush kuitenkin voittaisi presidentinvaaleissa vastaehdokkaansa John Kerryn niukasti. Bushia kannatti kyselyssä 48 prosenttia ja Kerryä 47 prosenttia.

Kyselyyn haastateltiin 1005:ta ihmistä alkuviikolla. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme