Mainos
Mainos

Lähde CNN:lle: Pohjois-Korea haluaa rauhansopimuksen Yhdysvaltojen kanssa

Pohjois-Korea haluaa tehdä Yhdysvaltojen kanssa pysyvän rauhansopimuksen. Asiasta kertoo uutiskanava CNN nimettömään hallituslähteeseen nojaten.

Lähde arvioi CNN:lle, että Pohjois-Korea pitää rauhansopimusta ehtona ydinaseriisunnalleen. Pohjois-Korean hallinto haluaa sopimuksessa myös turvatakuut maalleen ja takuun siitä, ettei Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Unin hallintoa kaadeta. Pohjois-Korea kutsuu mahdollista rauhansopimusta "rohkeaksi liikkeeksi".

Lähteen mukaan Pohjois-Korea haluaa ensiksi maan vastaisten pakotteiden purkamista vastalahjana siitä, että maa on lopettanut ydin- ja ohjuskokeet sekä tuhonnut yhden ydinkoealueistaan. Pohjois-Korea valmistelee hyvän tahdon eleenä myös Korean sodassa kuolleiden yhdysvaltalaissotilaiden jäännösten luovuttamista Yhdysvaltoihin.

Sopimus vaatisi tuntuvan kannatuksen senaatissa

Yhdysvallat ja Pohjois-Korea ovat muodollisesti olleet sodassa keskenään vuodesta 1950 lähtien. Taistelut päättänyt aseleposopimus on ollut voimassa kesästä 1953 lähtien.

Oikeudellisesti sitovan rauhansopimuksen solmiminen Pohjois-Korean kanssa vaatii kahden kolmasosan kannatuksen Yhdysvaltain senaatissa.

Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välistä suhdetta on vuosikymmenten ajan hallinnut vihamielisyys, epäluottamus ja epäonnistuneet yritykset sopia konfliktia. Nyt sekä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump että ulkoministeri Mike Pompeo ovat kehottaneet Yhdysvaltojen hallintoa kärsivällisyyteen Pohjois-Korean suhteen.

Pompeo: Kim on luvannut

Yhdysvallat ja Pohjois-Korea ovat tämän vuoden aikana lähentyneet nopeasti toisiaan. Lähentyminen huipentui Trumpin ja Kimin huipputapaamiseen Singaporessa kesäkuussa. Yksi tapaamisen julkilausuman kohdista oli työskenteleminen ”Korean niemimaan täydellisen ydinaseriisunnan puolesta”. Julkilausumaa on kritisoitu siitä, että siinä ei sovita konkreettisista toimenpiteistä eikä aseteta mitään aikatauluja.

Pompeon mukaan Singaporen julkilausumassa ei ole mitään epäselvää.

- Asia on varsin selvä. Puhemies Kim teki lupauksen. Hän lupasi, ei ainoastaan presidentti Trumpille, vaan myös [Etelä-Korean] presidentti Moon Jae Inille, että hän on valmis ydinaseriisuntaan. Riisunnan laajuudesta ja yksityiskohdista sovitaan myöhemmin. Pohjois-Korea ymmärtää kyllä, mistä tässä on kyse, Pompeo sanoi perjantaina.

Pohjois-Korea on kevään ja kesän aikana keskustellut myös Etelä-Korean kanssa lähentymisestä ja mahdollisesta rauhansopimuksesta. Neuvottelut ovat kuitenkin vaikeutuneet Korean jaon myötä erotettujen perheiden yhdistämistä ja Pohjois-Koreasta etelään loikanneiden palauttamisesta syntyneiden kiistojen vuoksi.

Pohjois-Korean myös arvioitu jatkavan salassa ydinaseohjelmaansa neuvotteluista huolimatta. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme