Mainos

Lähes kaikki puertoricolaiset ovat edelleen myrskyn jäljiltä ilman sähköjä, juomavedestä huutava pula – "Olemme hätätilassa"

Maria-hurrikaanin runtelemassa Yhdysvaltain Puerto Ricossa arviolta 97 prosenttia saaren asukkaista on edelleen ilman sähköjä, saaren kuvernööri Ricardo Rossello kertoo. Ilman juoksevaa vettä on puolestaan arviolta puolet saaren 3,4 miljoonasta asukkaasta. Asiasta uutisoi CNN.

– Tällä hetkellä olemme hätätilassa. Painopiste ei välttämättä ole sähköjen palauttamisessa. Sähköverkkomme on tuhoutunut ja meidän täytyy rakentaa se uudestaan. Sitä ei tehdä muutamassa päivässä, Rossello sanoi keskiviikkona.

Hänen mukaansa viranomaiset tekevät tällä hetkellä töitä saadakseen ruokaa, vettä ja polttoainetta kaikkialle saarelle.

Maria rantautui Puerto Ricoon viikko sitten keskiviikkona aiheuttaen laajaa tuhoa.


Lastensairaalaan sai kipeästi tarvitsemansa polttoaineen

Yhdysvaltain armeija toimitti keskiviikkona polttoainetta San Juanissa sijaitsevaan lastensairaalaan, jonka potilaita oli hengenvaarassa polttoaineen puutteen takia. CNN:n mukaan keskiviikkona paikalle kuljetettu polttoaine riittää sairaalan kolmen päivän tarpeisiin.

Sairaalan edustaja kertoi tiistaina, että 12 potilaan henki on vaarassa polttoainepulan takia. Vaarassa olevat lapset tarvitsevat jatkuvaa hoitoa hengityskoneissa, joihin saadaan virtaa dieselillä käyvästä generaattorista.

San Juanissa sijaitseva San Jorge -sairaala on suurin lastensairaala Karibialla. Sairaalassa on tällä hetkellä noin 60 potilasta, joita ei ole voitu siirtää pois sairaalasta.


"Tähän pitää suhtautua katastrofina"

Kuvernööri Rosellon mukaan Maria on todennäköisesti yksi suurimmista hurrikaanikatastrofeista Yhdysvaltain historiassa.

– Tämä on ilman epäilyksen häivääkään katastrofi ja siihen pitää suhtautua siten, ABC News kertoo kuvernöörin sanoneen keskiviikkona.

Kuvernööri vetosi keskiviikkona jälleen Yhdysvaltain kongressiin, jotta se ryhtyisi toimiin Puerto Ricoa kohdanneen tuhon suhteen.

Yhdysvaltain hallintoa on kritisoitu siitä, kuinka Puerto Ricoa on autettu Marian runnottua saarta. Presidentti Donald Trump puolusti aiemmin tällä viikolla hallituksen toimia ja sanoi vierailevansa saarella ensi viikolla. Trump tyrmäsi väitteet siitä, että Puerto Rico ei ole saanut samalla tavalla apua kuin aiempien hurrikaanien runtelemat Floridan ja Teksasin osavaltiot. Tiistaina asiaa kommentoinut Trump myös sanoi "massiivisten avustustöiden olevan käynnissä". 


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot