Mainos
Mainos

Lähes miljoona protestoi Meksikon presidentinvaaleja

Felipe Calderonin vaalivoitto on kirvoittanut tuhansia ihmisiä protestoimaan tulosta vastaan. Osa eilisen mielenosoituksen osallistujista oli matkustanut paikan päälle kauempaa ja tuhannet yöpyivät teltoissa pääkaupungin keskustassa.

Meksikon pääkaupungissa Mexicossa sadattuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään presidentinvaaleissa toiseksi jääneen Andres Manuel Lopez Obradorin puolesta. Vasemmistolaispoliitikko vaatii äänten uudelleenlaskentaa.

Poliisi arvioi, että paikalla oli ainakin 800 000 ihmistä. Monet olivat matkustaneet Mexicoon kaukaa ja tuhannet yöpyivät teltoissa pääkaupungin keskustassa.

Lopez Obrador hävisi erittäin niukasti heinäkuun alun vaalit Felipe Calderonille. Hän on syyttänyt vaaleja vilpillisiksi ja vaatinut äänten uudelleenlaskentaa. Ehdokkaiden välinen ero oli vain 0,6 prosenttiyksikköä.

Lopez Obrador on myös jättänyt vaalilautakunnalle virallisen valituksensa. Viranomaisten täytyy vahvistaa vaalien tulos syyskuun 6. päivään mennessä.

Lopez Obrador on kutsunut koolle toisen mielenosoituksen kahden viikon päähän ja vannonut tuplaavansa mielenosoittajien määrän.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme