Mainos
Mainos

Lähetystöt paloivat Damaskoksessa

Mellakoinnin raivoa lisäsi Damaskoksessa aiemmin päivällä levinnyt tekstiviesti, jonka mukaan Kööpenhaminassa aiottaisiin polttaa koraaneja.

Syyriassa, Damaskoksessa sadat mielenosoittajat ovat sytyttäneet Euroopan maiden suurlähetystöjä tuleen. Ensin roihusi Tanskan ja Norjan lähetystöt ja myöhemmin illalla yritettiin polttaa myös Ranskan Syyrian lähetystö. Silminnäkijöiden mukaan poliisit estivät hyökkääjien pääsyn rakennukseen suihkuttamalla vettä heidän päälleen.

Tanskan hallitus kehottaa kaikkia kansalaisiaan lähtemään välittömästi Syyriasta. Kehotus annettiin pian sen jälkeen kun mielenosoittajajoukko oli sytyttänyt Tanskan suurlähetystön tuleen.

Mellakoinnin syynä olivat Tanskassa julkaistut pilakuvat profeetta Muhammadista. Mielenosoittajien raivoa oli lisännyt Damaskoksessa aiemmin päivällä levinnyt tekstiviesti, jonka mukaan Kööpenhaminassa aiottaisiin lauantaina polttaa koraaneja.

Silminnäkijät sanoivat kolmikerroksisen lähetystörakennuksen vaurioituneen pahoin. Saman talon yläkerroksissa sijaitsivat Ruotsin ja Chilen suurlähetystöt. Tiettävästi kukaan lähetystöjen väestä ei ollut paikalla palon syttyessä.

Suomen Damaskoksen-suurlähetystö ei sijaitse palopaikan lähellä, ulkoministeriöstä kerrottiin. Suomen-lähetystön edustajat aikovat tutkia tilannetta paikan päällä.

UM ei kehota suomalaisia poistumaan Syyriasta

Suomen ulkoministeriö ei lauantaina kehottanut suomalaisia lähtemään Syyriasta huolimatta Tanskan ja Norjan omille kansalaisilleen antamista poistumiskehotuksista. Suomen Damaskoksen-suurlähettiläs Pertti Harvola kertoi, että Syyriassa oleskelevia suomalaisia neuvotaan kuitenkin "pitämään matalaa profiilia".

- Ei tässä näytä siltä, että suomalaisiin kohdistuisi mitään erityistä uhkaa sen kummemmin kuin muihinkaan ulkomaalaisiin. Ainakaan tässä vaiheessa ei näytä siltä, että olisi syytä ryhtyä mihinkään erityistoimenpiteisiin, Harvola kertoi puhelimitse STT:lle illalla.

Suomalaisia työskentelee kaupungissa sijaitsevassa Lähi-idän instituutissa ja maassa on lisäksi muutamia henkilöitä muissa tehtävissä.

Harvolan mukaan mielenosoittajien hyökkäykset lähetystöjä vastaan tulivat yllätyksenä huolimatta siitä, että alunperin Tanskassa julkaistuja profeetta Muhammadin pilakuvia on arvosteltu maassa.

Hän kiersi päivällä katsomassa lähetystöjen kärsimiä vahinkoja. Ruotsin ja Tanskan lähetystö näyttivät selvinneen savuvahingoilla, mutta saman rakennuksen alakerrassa sijainnut Chilen-edustusto vaurioitui pahoin. Myös Norjan-lähetystössä oli merkkejä tulipalosta.

Suomen suurlähetystö ei ole minkään hyökkäyksen kohteeksi joutuneen diplomaattiedustuston läheisyydessä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 04.02.2006)

Tanskalaiset osoittivat vaimeasti mieltä.

(Kymmenen uutiset 04.02.2006)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme